Taru on laihduttanut elämästään pari vuosikymmentä. Lihavuuden perusteella tehdään oletuksia esimerkiksi elintavoista.
Kerroimme aiemmin pilatesohjaaja ja somevaikuttaja Veera Biancasta, joka haluaa muuttaa mielikuvaa lihavista ihmisistä liikkumattomina sohvaperunoina. Biancan videoihin tulee kuitenkin jatkuvasti "mene salille" -tyylisiä kommentteja. Jokaisella tuntuu olevan isokokoisesta kehosta mielipide, mutta miten on: voiko lääkärikään puuttua ihmisen ylipainoon, ja jos voi, miten?
Lue myös: Lasten ja nuorten ylipaino edelleen yleistä – näin ylilääkäri neuvoo huolestuneita vanhempia
Lihavuudesta puhuminen aiheuttaa ristiriitaa
Someaktivisti Taru Mänttäri on laihduttanut elämästään pari vuosikymmentä. Syömishäiriödiagnoosin hän sai vasta sairastettuaan 20 vuotta.
– Itselleni [laihduttamisen] ikävin vaikutus on ollut sairastuminen syömishäiriöön. On sillä ollut ihan kaikille elämän osa-alueille vaikutusta, Mänttäri kertoi Huomenta Suomessa.
Lihavuus on terveydenhuollossa ristiriitainen asia. Lihavuus ja ylipaino ovat riskitekijä monille sairauksille.
– Koetaan ehkä ristiriitaa siinä, että koetaan tarvetta tukea, puuttua siihen sairauden riskitekijään, mutta toisaalta haluttaisiin puhua niin, että se puhe on turvallista ja kestävää ja potilaalla olisi tunne, että tulee arvostetuksi ja kohdatuksi ihan kokonaisena ihmisenä, Terveystalon työterveyshuollon erikoislääkäri Ilse Rauhaniemi kuvaa.
Lue myös: Lihava keho voi vaikeuttaa liikunnan harrastamista – näitä lajeja kannattaa kokeilla
"Herkästi vaivaan kuin vaivaan on annettu ainakin minulle se painonpudotus ohjeeksi"
Se, miten lääkäri kenties haluaisi toimia ja miten kohtaamiset käytännössä onnistuvat, ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Mänttärin mukaan lihavuuden perusteella tehdään oletuksia esimerkiksi elintavoista.
– Herkästi vaivaan kuin vaivaan on annettu ainakin minulle se painonpudotus ohjeeksi. Sellaiseenkin vaivaan, johon painonpudotus ei edes liity, Mänttäri sanoo.
Vastaanotolla keskustelu saattaa typistyä painonpudotusohjeiksi, mutta syyllistävä puhe ei auta eikä toimi. Rauhaniemi toivoo, että parempia tuloksia voisi saada uusilla metodeilla. Hän kokee edistystäkin tapahtuneen.
– Ehkä enemmän sosiaalisessa mediassa ja muualla vielä aika paljon pyörii sellaista vanhaa, hyvin numerokeskeistä [ohjetta]. Annetaan minuuttimääriä, kuinka paljon jotain tietynlaista liikuntaa pitäisi harrastaa, Rauhaniemi kuvaa.
Lue myös: Yksi asia lääkärin vastaanotolla auttaisi potilasta pudottamaan painoa – tutkimus havaitsi kuitenkin yhden ongelman
"Tämä on hirveän itsestään selvää, kun sanon sen tässä, mutta..."
Rauhaniemen mukaan vastaanotolla olisi oleellista luopua riskikeskeisyydestä.
– Ymmärrettäisiin, että kehon takana, on se minkä kokoinen tahansa, on kokonainen ihminen, joka kantaa mukanaan ihmisen koko historiaa, Rauhaniemi kuvaa.
Näkökulma voisi olla "miten lähdemme lisäämään henkilön hyvinvointia".
– Tämä on hirveän itsestään selvää, kun sanon sen tässä, mutta tunnistan myös, että meillä on siinä oppimista, Rauhaniemi sanoo.
Mitä Taru nyt ajattelee laihduttamisesta? Kuuntele keskustelu yllä olevalta videolta.Lue myös:
Lue myös:Kommentti: Lihavan terveystoimittajan terveiset läskifoobikoille!Veera tyrmää vääristyneen kuvan lihavista: "Mun salivideoihin tullaan jatkuvasti kommentoimaan, että mene salille" |
Katso myös: Miksi paino jojoilee? Ylilääkäri vastaa
8:05