Nukkuva mies tappoi vaimonsa – Unissakävelijä voi olla jopa väkivaltainen

Unissakävelijä voi tiedostamattaan syyllistyä jopa rikokseen. Kuvituskuva.Colourbox.com
Julkaistu 16.01.2013 13:30(Päivitetty 16.01.2013 15:03)

Unissaan voi paitsi kävellä, myös esimerkiksi ajaa autoa. Uniin perehtynyt professori kertoo, että nukkuva on saattanut syyllistyä jopa vakaviin rikoksiin ollessaan unten mailla.

Professori, neurologian erikoislääkäri ja unitutkija Markku Partinen kertoo, että unissakävelijä on silloin tällöin joutunut jopa syytetyn penkille pahoinpitelystä.

On hankalaa todistaa, että henkilö on ollut teon aikana unessa. Jos pystytään todistamaan, että henkilö on kävellyt aiemminkin unissaan, syyttömäksi toteaminen on mahdollista.

Partinen kertoo että on myös tapauksia, joissa henkilöt ovat tappaneet unissaan.

– Lontoossa mies huomasi aamulla herätessään, että vaimo on eloton. Kaulassa näkyi jälkiä. Hädissään mies soitti poliisille, ja kävi ilmi, että hän on itse kuristanut vaimonsa, Partinen kertoo.

Oikeudessa pystyttiin todistamaan, että mies oli tappaessaan unten mailla. Hän välttyi murhasyytteeltä, mutta sai kuitenkin ehdollista vankeutta.

– Kävi ilmi, että mies käytti masennuslääkkeitä. Masennuslääke voi alentaa potenssia, joten mies oli lopettanut lääkkeen käytön pariskunnan lomamatkan ajaksi. Kun masennuslääkkeen käytön lopettaa äkisti, behavioraaliseen unihäiriöön liittyvät yölliset, unissakävelyä muistuttavat kohtaukset voivat lisääntyä, Partinen selvittää.

Unissa tehtyjä pahoinpitelyjä voi sattua enemmänkin, mutta ne menevät perheriidan tiliin.

Uniohjaaja vastaa: Ovatko enneunet todellisia?

Nämä unihäiriöt valvottavat suomalaisia – Seuraukset voivat olla vakavia

Miksi unet välillä unohtaa? Uniohjaaja kertoo

Vaaratilanteita ja erikoisia vessareissuja – Lue lukijoiden kokemukset unissakävelystä!

Uniohjaaja neuvoo: Näin tulkitset uniasi

Herätys vedessä tai autotiellä – Näihin vaaratilanteisiin unissakävelijät joutuvat

Näinkö vietit viime yön? Tässä yleisimmät painajaiset ja niiden selitykset!

Hypnoterapiasta apu unettomuuteen

Poimi vinkit – Näin nukut yöllä hyvin

Uneton Jukka: Olo oli kuin kunnon kännissä

Tässä ovat unettomuuden syyt – kuinka pian lääkäriin?

"Olin niin väsynyt, että näin hallusinaatioita"

Tuoreimmat aiheesta

Studio55