Nuorekas kirjahylly vanhaan kerrostaloasuntoon

Tässäkin puutavara sahautettiin valmiiksi jo liikkeessä. Sanotaan taas kerran, että ratkaisussa ei ole mitään häpeilemistä edes taitavimmalla nikkarilla: mittatarkkuus ja leikkausjäljen siisteys ovat niin paljon kotikonstein aikaansaatuja paremmat, että niistä kannattaa pikkuisen maksaakin.

Vanhan kerrostalon seinät ovat aina arvoitus. Reiska oli alun perin ajatellut kiinnittää kiskot propuilla, mutta toisin kävi - seinä osoittautui aikoinaan paljonkin käytetyksi kanankakkalevyksi, joka on pehmeää materiaalia. Ammattimies ei sitä oikein arvosta, kuten tuo siistitty versio nimestäkin kertoo Proput vain kieppuivat eivätkä antaneet tarvittavaa vetoa, joten Reiska päätti kokeilla harvakierteistä levyruuvia. Ja sehän osoittautuikin oivalliseksi ratkaisuksi - kirjahyllyyn tulee yleensä paljon sekä painavaa että arvokasta tavaraa, joten kiinnitysmenetelmän on syytä olla kestävä. Jokainen siis tutkikoon itse seinänsä ennen työhön ryhtymistä ja valitkoon menetelmän sen mukaan!

Hyllyt tulivat kiskoihin pujotettavien kannakkeiden varaan, joten niiden suhteen ei huolta ollut. Kestävät varmasti.

Ja toinen asia joka pitää aina muistaa tarkastaa ennen kuin seiniä porataan, kiinnitettiin sitten kirjahyllyä tai tehtiin muuta remonttia:

- Missä kulkevat sähköjohdot, missä vesiputket?
Kamalia temppuja on tehty, kun tätä ei ole muistettu.

Seinät ja katothan eivät suinkaan ole aina aivan suoria. Levyjä on syytä vähän sovitella paikoilleen ennen kiinnittämistä; Reiska joutui hiukan kaavaamaan yläpäätä (sähkökäyttöinen pistosaha on halpa ja monikäyttöinen perustyökalu!) sillä katto oli kaareva - välipohjissahan käytetään usein ontelolaattoja, joissa on teknisistä syistä tiettyä jännitystä.

Ja muuten homma olikin sieltä helpoimmasta päästä - ainakin kun muistaa jokaisen nikkarin perussäännön: mittaa kolme kertaa, sahaa (tai poraa, tai kiinnitä) kerran. Pitkää vatupassia apuna käyttäen mitattiin pystykiskojen oikeat paikat (tässä on oltava erityisen tarkkana, jos hyllyt on sahattu valmiiksi! Nolompi homma, jos hyllyt tippuvat kiskojen väliin!) ja kiinnitettiin sitten edellä kuvatulla tavalla. Tarkkasilmäinen apuri piti ensin kiskoa paikallaan, jotta Reiska sai lyötyä naulalla merkin oikeaan paikkaan - tämä tarvitaan proppujen sijoittamiseksi täsmälleen oikeaan paikkaan; kun loppuvaiheessa sitten siirryttiin suoraan ruuvaukseen, merkkejä ei tietysti tarvittu vaan riitti, kun apuri piti kiskoa tarkasti pystyssä.

Vaneri voi olla ohutta; mielellään kuitenkin paksumpaa kuin nelimillistä. Jos pyritään oikein sileään pintaan, maalattava pinta kostutetaan - vaikkapa pesusienellä - ennen maalaamista, annetaan turvota varttitunti ja hiotaan pystyyn nousseet syyt pois. Tämän voi halutessaan toistaa maalauskertojen välillä. Hiontapaperin sopiva karkeus ennen pohjamaalausta on 120 ja siitä voi sitten työn edetessä siirtyä hienompiin asteisiin.

Vanerin kiinnitys seinään riippuu taas seinästä; tässä riitti naulaus mutta uudessa elementtitalossa joutuu melko varmasti proppaamaan. Levy on pelkkä verhous eikä kanna mitään, joten kiinnitys ei ole ollenkaan niin kriittinen kuin kiskojen kohdalla.

Hyllyihin käytettiin massiivipuulevyä. Mitä pidempi hylly, sitä paksumpaa levyä alle 18 millin ei pitäisi mennä edes 50 sentin hyllyillä. Turha säästää tässä hankinnassa notkahtaneista hyllyistä kärsii vuosia. Kannattajissa on valmiit reiät ruuveille, joilla hyllyt kiinnitetään kannattimeen (tämä tehdään silloin, kun kannatin on jo paikallaan kiskossa.)