Olympialaiset käynnistyvät poikkeuksellisella tavalla – Pariisissa massiivinen turvallisuuskupla

2:09img
Pariisin Seine-joki puhdistettiin kilpailukelpoiseksi – täällä kisat myös avataan
Julkaistu 26.07.2024 10:28

MTV URHEILU – STT

Pariisin kesäolympialaiset alkavat virallisesti tänään. Kisojen avajaiset alkavat Pariisin keskustassa Seine-joella Suomen aikaa kello 20.30.

Kesäolympialaisten avajaisia ei ole koskaan aikaisemmin järjestetty olympiastadionin ulkopuolella. Avajaisalue on yli kuusi kilometriä pitkä, ja joen varrelle odotetaan yli 300 000:ta katsojaa. Avajaisten päänäyttämönä toimii Trocaderon puisto, jonka vieressä kohoaa Eiffel-torni.

Kahdet viime olympialaiset Tokiossa ja Pekingissä järjestettiin koronapandemian aikana, mutta Pariisissa koronakupla on muuttunut turvallisuuskuplaksi. Uutistoimisto AFP:n mukaan jo pelkästään avajaisten järjestämiseen osallistuu noin 45 000 poliisia, 10 000 sotilasta ja 20 000 turvahenkilöä.

Pääsy avajaisalueelle on vaatinut viime viikon torstaista lähtien erillisen kulkuluvan. Avajaisiltana Pariisiin yllä on halkaisijaltaan 150 kilometriä leveä lentokieltoalue. 

Turvajoukot seuraavat avajaisten kulkua muun muassa ilmasta ja rakennusten katoilta. Tekoälyä hyödyntävät kamerat tähyävät herkeämättä väkijoukkoja. Uusi valvontatekniikka on herättänyt runsaasti myös huolta.

– Tämä avajaisseremonia on epätavallisin asia, jonka maa voi tehdä. Se on valtava haaste nykyisessä geopolitiikan ja terrorismin kontekstissa, kuten tiedätte, Ranskan sisäministeri Gerald Darmanin sanoi BFM-kanavan haastattelussa.

GettyImages-2162572608

Avajaisissa eri maiden joukkueiden on määrä lipua aluksilla Seine-jokea pitkin. 

Joukkueet lipuvat perinteisen avajaismarssin sijaan yleisön eteen venekyydein. Jokaisella joukkueella on avajaisissa kaksi lipunkantajaa. Suomen joukkueesta kunnian saivat haulikkoampuja Eetu Kallioinen ja purjehtija Sinem Kurtbay, jotka kumpikin kuuluvat joukkueen kirkkaimpiin mitalitoivoihin.

Avajaisten musiikkipuolen tähtiesiintyjiksi on huhuttu muun muassa Lady Gagaa, Celine Dionia ja ranskalaislaulaja Aya Nakamuraa.

Suomalaiskullasta 16 vuotta

Suomi osallistuu Pariisin kisoihin 57 urheilijan joukkueella, joka on kolmanneksi suurin 2000-luvun kesäkisoissa. Sydneyssä vuonna 2000 suomalaisurheilijoita oli 70 ja kahdeksan vuotta myöhemmin Pekingissä 58. Suomalaisia nähdään Pariisin kisoissa 14:ssä eri urheilulajissa.

Suomen edellisestä kesäolympialaisten kultamitalista on kulunut jo 16 vuotta, kun Satu Mäkelä-Nummela tähtäsi Pekingissä trapin ykköseksi. Uimari Matti Mattsson ja nyrkkeilijä Mira Potkonen ottivat olympiapronssia edellisissä Tokion kesäkisoissa 2021.

Jousiampuja Antti Tekoniemi vastasi Suomen joukkueen ensimmäisestä urheilusuorituksesta jo torstaina. Kisojen avausviikonloppuna olympiaurakkansa aloittavat muun muassa pyöräilijä Anniina Ahtosalo, judoka Luukas Saha ja kivääriampuja Aleksi Leppä. Myös kisojen purjehdukset alkavat sunnuntaina Etelä-Ranskan Marseillessa.

Yleisurheilun odotetut kilpailutapahtumat pyörähtävät käyntiin ensi torstaina. Pariisin olympialaiset päättyvät 11. elokuuta.

LUE MYÖS: Olympialaisissa ruokafarssi: kattauksesta paljastui raaka yllätys – "Päällä on kaaos"

Uimari Ida Hulkolta napakkaa kuittia Suomen kisa-asuista – "Siinä joutuu vähän kokeilemaan shortsien kanssa"

Olympialaisten vakoiluskandaalissa uusi käänne – päävalmentaja passitettiin kotimaahan

Tuoreimmat aiheesta

Pariisi 2024