Henkirikoksen uhriksi joutunut Janne Puhakka kuvaili kesällä 2023 Mielen puolikkaat -podcastissa puolisoaan Rolf Nordmoa ihmiseksi, jolle hän pystyi puhumaan mistä vain. Nordmon epäillään nyt murhanneen Puhakan parisuhteen päättymisen takia.
Maanantaina 14. lokakuuta koko Suomi järkyttyi uutiseen entisen jääkiekkoilija Janne Puhakan kuolemasta henkirikoksen uhrina. 29-vuotias Puhakka menehtyi sunnuntaina 13. lokakuuta kotonaan Espoon Henttaalla, ja poliisi epäilee hänen puolisoaan murhasta.
Puhakka seurusteli yli kymmenen vuotta norjalaisen, 66-vuotiaan Rolf Nordmon kanssa. Pariskunta asui yhdessä vuodesta 2022 lähtien paritalossa, jossa epäilty henkirikos tapahtui.
Pariskunta jakoi sosiaalisessa mediassa runsaasti julkaisuja parisuhteestaan vuosien varrella ja he vaikuttivat viettäneen aktiivista sekä urheilullista, onnellisen oloista arkea.
Jääkiekkouransa lisäksi Puhakka tunnettiin siitä, että hän oli ensimmäinen avoimesti homoseksuaalisuudestaan kertonut SM-liigassa pelannut kiekkoilija. Hänet palkittiin vuonna 2022 Queer of the Year -gaalassa Vuoden esikuvana.
Puhui podcastissa avoimesti elämästään
Kesäkuussa 2023 Puhakka vieraili Mielen puolikkaat -podcastissa, jota tuottaa Mieli Ry.
Spotifyssa löytyvästä jaksossa Puhakka puhui muun muassa siitä, millaista on olla äärimaskuliinisessa jääkiekkoyhteisössä homoseksuaalina.
Puhakka kertoi jaksossa myös laajemmin elämästään, omasta mielenterveydestään sekä parisuhteestaan. Podcastia juonsi Frans Horneman, joka toimii johtavana psykologina Mieli Ry:lla.
Lue myös: Janne Puhakka ammuttiin haulikolla – murhan motiivi selvisi
Jakson alkuun kaksikko keskusteli Puhakan kuulumisista.
Puhakka kertoi pienen koiranpennun kanssa puuhailun sekä sen kouluttamisen vieneen tuohon aikaan suuren osan hänen ajastaan, töiden ja urheilun ohella. Instagramissa Puhakka jakoi aktiivisesti videoita ja kuvia pariskunnan Frida-koirasta.
Puhakka kertoi myös ajasta, jolloin lähti alle parikymppisenä Kanadaan pelaamaan jääkiekkoa juniorisarja QMJHL:aan. Hän pelasi Kanadassa kaksi kautta, joista ensimmäinen sujui hyvin, mutta toinen oli Puhakalle raskaampi.
Pelaamiseen vaikutti myllerrys hänen henkilökohtaisessa elämässään, kun Puhakka koki yksinäisyyttä ja pohti paljon seksuaalista suuntautumistaan.
Päätyi elämään "kahta elämää"
Lopulta Puhakka päätyi elämään "kahta elämää": elämää kaukalossa, ja toista, salattua elämää omana itsenään, parisuhteessa miehen kanssa.
– Aloin elää sitä omaa arkeani, joka oli sitten täynnä valheita, itsensä piilottelua ja kaikennäköistä. Se oli tavallaan aika haastavaa aikaa, ei pelkästään minulle, mutta myös puolisolleni varmaan ja tavallaan lähipiirini tiesi ja ehkä näki, että okei, tuolla on vähän vaikeaa kävellä ihan omana itsenään. Kyllä sen sitten varmaan huomaa ulkopiiri myös.
Puhakka kertoi monesti halunneensa lopulta kertoa julkisesti homoudestaan voidakseen auttaa esimerkillään muita. Vaikka asian ei nykymaailmassa pitäisi ylittää uutiskynnystä, on se kuitenkin yhä varsinkin jääkiekkomaailmassa tabu, jolla on hyvin vahva stigma.
Kun Puhakka tuli julki homoutensa kanssa vuonna 2019, oli hän tuolloin seurustellut norjalaisen Nordmon kanssa jo viiden vuoden ajan. Pariskunta alkoi seurustella kun Puhakka oli 19-vuotias ja Nordmo 56-vuotias.
Lue myös: Janne Puhakan hyväntuuliset parisuhdevideot parin vuoden takaa ovat nyt kylmäävää katsottavaa
Puhakka: "Tulee riitoja ja erimielisyyksiä"
Podcastissa Puhakka kertoi myös, millaisia ennakkoluuloja koki parisuhteessaan itseään 37 vuotta vanhempaan mieheen.
Puhakan mukaan hän kohtasi usein kyselyjä muun muassa siitä, onko Nordmo hänen isänsä. Useisiin tilanteisiin Puhakka pystyi kertomansa mukaan suhtautumaan huumorilla.
– Mutta jos joku jotenkin tietoisesti yrittää minua vaikka satuttaa sillä, että arvostelee meidän suhdetta jollain tapaa, niin siitä en pidä. Mutta silloin olen tavallaan valmis myös taistelemaan, että sitten kerron kyllä oman mielipiteeni asiasta. Sitä on tosi vähän onneksi tullut, enemmän se on sellaista luonnollista, inhimillistä erehdystä ja sitten me korjaillaan, ja se on yleensä aika fine.
Puhakka kertoi myös lähipiirinsä ihmetelleen alkuun parin suurta ikäeroa.
– Turha valehdella, kyllä he kysyivät ja kyseenalaistivat sitä aika paljon. Mutta sitten Rolf on myös ihmisenä sellainen, että faija sanoi hyvin siinä kirjassa (Puhakan omaelämäkerta), että Rolf osaa ottaa yleisön haltuunsa.
– Monilla voi olla sellaisia (ajatuksia), että okei, hän on paljon vanhempi, mutta kun tapaat sen ihmisen, ajattelet, että Janne on aika hyvissä käsissä, niin sanotusti. Sillä tavalla se yleensä menee.
Tuolloin Puhakka kertoi parisuhteensa olleen todella iso voimavara hänen omalle mielenterveydelleen. Hän kuvaili kokeneensa voivansa puhua puolisolleen mistä vain, eikä hänellä ollut tällaista ihmistä ennen elämässään.
Toisaalta Puhakka kuvaili parisuhteen olleen myös "sellainen kuluttava asia välillä".
– Tulee riitoja ja erimielisyyksiä. Parisuhteeseenkin kuuluu niin paljon. Mielestäni olisi väärin sanoa, että se on pelkkää sellaista ruusuilla tanssimista. Ei se sitä ole. Kyllä totta kai, enemmän sellainen mielenterveydelle hyödyllinen juttu kuin haitallinen. Se on ehkä, mitä ennen ei ole ollut, sitä että on pystynyt puhumaan, niin nyt on sellainen, kelle pystyy käytännössä sanomaan mitä vaan, niin se on makea fiilis.
Tiistaiaamuna 15. lokakuuta Länsi-Uudenmaan poliisi tiedotti, että suorittamansa kuulustelun perusteella henkirikoksen motiivina oli Puhakan ja Nordmon välisen parisuhteen päättyminen.
Hätäkeskukseen oli soittanut tilanteessa pariskunnan ystävä, joka oli tullut paikalle tarkastamaan tilanteen huolestuttuaan siitä, ettei ollut saanut Puhakkaan yhteyttä.
Nordmo on poliisin hallussa ja poliisi tulee vaatimaan häntä vangittavaksi. Nordmoa epäillään Puhakan murhasta, sillä teon epäillään olevan tehty vakaassa harkinnassa sekä erityisen raa’alla ja julmalla tavalla.