Purra MTV:lle: Yhteisöveron keventäminen voisi vauhdittaa taloutta: "En tyrmää yhtään veronalennusta"

Riikka Purra
Valtiovarainministeri Riikka Purran mukaan hallituksen linja on, että jos kasvutoimet maksavat eli vähentävät verotuloja lyhyellä aikavälillä, korvaavat säästöt on tehtävä jostain muualta.
Julkaistu 15.02.2025 09:22
Toimittajan kuva

Maria Nykänen

maria.nykanen@mtv.fi

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) toivoo, että hallitus voisi päättää veronkevennyksistä kevään puoliväliriihessä. 

Hallitus päättää huhtikuun puoliväliriihessä uusista kasvutoimista talouskasvun vauhdittamiseksi. MTV Uutisten tietojen mukaan luvassa on jonkinlaisia veropäätöksiä.

 – Toivon todella, että meillä on mahdollisuus veronalennuksiin. Mutta en voi tässä vaiheessa kertoa mitään enempää, tai varsinkaan luvata, Purra sanoo MTV:n Uutisextrassa.

Kasvutoimia valmistellaan parhaillaan Risto Murron kasvutyöryhmässä, joka julkaisee raporttinsa helmikuun lopulla. Oman ehdotuksensa ovat julkaisseet useat elinkeinoelämän toimijat, kuten EK, Suomen Yrittäjät ja Etla. 

Ne kaikki ehdottavat muun muassa ylimpien marginaaliveroasteiden, eli kovatuloisimpien verotuksen rajaamista ja yhteisöveron keventämistä.

  En tyrmää yhtään veronalennusta, tyrmään mielelläni veronkiristystarpeet, Purra sanoo.

Purra sanoo, ettei halua nostaa esille yksittäistä keinoa. Hän kuitenkin mainitsee, että yhteisöveron keventäminen on esimerkki keinosta, joka voisi pitkällä aikavälillä vauhdittaa taloutta.

Yhteisövero on Suomessa kansainvälisesti varsin kilpailukykyisellä tasolla, mutta ehdottomasti, kun haetaan selvää boostia tulevaisuuteen, jotta pääsisimme eroon 17 vuotta vallinneesta nihkeydestä (heikosta talouskasvusta), niin tällaiset rohkeat ja luovatkin ratkaisut voisivat tuottaa hyvää hieman pidemmälläkin aikavälillä. 

– Ja mitä tulee yhteisöveron alennukseen, niin siinä voidaan myös harkita hieman ehdollisempia malleja. Sellaisia, joissa kustannukset kohdistuisivat pidemmälle aikavälille, mutta ikään kuin lupaus veron laskusta olisi välittömämpi. Mutta kuten sanoin, en voi mennä yksityiskohtiin, koska meillä ei ole vielä minkäänlaisia neuvottelutuloksia, Purra sanoo.

Esimerkiksi Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva on ehdottanut, että yhteisöveron alennus tehtäisiin vaalikauden lopulla, mutta siitä kerrottaisiin jo nyt investointien vauhdittamiseksi. 

Yhteisövero on Suomessa 20 prosenttia, mikä on hieman alle EU-maiden keskitason. EK on ehdottanut yhteisöveron laskemista 15 prosenttiin, ja Suomen Yrittäjät puolestaan 18 prosenttiin.

Lue myös: Riikka Purra sanoo Trumpin nuoleskelevan Putinia: "Erittäin huolestuttavaa"

"Haluaisin ehdottomasti alentaa työn verotusta"

Joidenkin tutkimusten mukaan yhteisöveron alentaminen maksaisi itsensä takaisin pitkällä aikavälillä, koska se kannustaisi yrityksiä investoimaan ja palkkaamaan työntekijöitä.

Vankempi näyttö on kuitenkin sen puolesta, että kovatuloisimpien palkkaverotuksen, eli ylimpien marginaaliveroasteiden laskeminen rahoittaisi itse itsensä. Se voisi jopa lisätä valtion verotuloja kannustaessaan nykyistä enemmän työntekoon, osa tutkijoista väittää.

Marginaaliveroaste tarkoittaa, kuinka paljon tienatusta lisäansiosta menee veroihin. Suomessa se on enimmillään noin 60 prosenttia, ja sen rajaamista enintään 50 prosenttiin on ehdottanut elinkeinoelämän lisäksi myös valtiovarainministeriön työryhmä. 

Lue lisää: Suomen Pankki väläyttää kovatuloisimpien verotuksen keventämistä ja yritystukien karsimista

Myös Suomen Pankin mukaan marginaaliveroasteiden laskeminen rahoittaisi suurelta osin itse itsensä.

– Ekonomistien kesken on erimielisyyksiäkin siitä, mitkä verotoimet olisivat vaikuttavimpia ja tehokkaimpia. En voi tässä vaiheessa nostaa niistä erikseen mitään, Purra sanoo.

– Mutta mikäli minulla valtiovarainministerinä olisi liikkumavaraa, haluaisin ehdottomasti alentaa työn verotusta. Mutta samaan aikaan, se on hyvin kallista.

Kasvutoimet voivat maksaa, kunhan korvaavat säästöt löytyvät muualta

Purran mukaan hallituksen linja on, että jos kasvutoimet maksavat eli vähentävät verotuloja lyhyellä aikavälillä, korvaavat säästöt on tehtävä jostain muualta.

– Jos päädymme sellaisiin kasvutoimiin, joilla on selviä kustannusvaikutuksia lyhyellä aikavälillä, niin tottakai se tarkoittaa, että meidän pitää olla valmiita säästämään jostain muualta. Emme halua luopua tärkeimmästä finanssipoliittisesta tavoitteestamme, eli velkasuhteen vakauttamisesta vaalikauden loppuun mennessä.

Näillä näkymin hallituksen on puoliväliriihessä päätettävä joidenkin satojen miljoonien eurojen sopeutuksista, Purra sanoo. 

Kyse on kuitenkin näillä näkymin korvaavista säästöistä eli säästöjen uudelleenkohdentamisesta, ei siis kokonaan uusista säästötarpeista jo sovitun yhdeksän miljardin euron päälle.

Sopeutustarpeeseen liittyy kuitenkin yhä paljon epävarmuutta, jota lisäävät muun muassa hyvinvointialueiden taloustilanne, heikko talouskasvu sekä Ukrainan sodan aiheuttama epävarmuus.

Katso Purran koko haastattelu MTV:n Uutisextrassa

Uutisextra MTV3-kanavalla lauantaina kello 19.10, MTV Katsomossa jo perjantai-iltaisin.

Tuoreimmat aiheesta

MTV Uutisextra