Pariskunnan operoiman Nissan Ariyan sanotaan olevan ensimmäinen auto, jolla on ajettu maailman navalta toiselle.
Chris ja Julie Ramsey aloittivat kymmenen kuukauden ja 30 000 kilometrin pituisen reissunsa ahto- ja kiintojääalueen keskeltä maailman pohjoisimmasta pisteestä maaliskuussa 2023.
Pariskunnan matka kulki Pohjois-, Väli- ja Etelä-Amerikan halki aina Etelämantereelle saakka. He saavuttivat etelänavan 15. joulukuuta.
Pariskunta nukkui muun muassa Nissanin katolle asennettavassa teltassa, mutta osa öistä kului vaaka-asentoon säädetyissä istuimissa.
Paranneltu sähköpeli
Modifioitu Nissan Ariya e-4orce valmistettiin vain kyseistä reissua varten Islannissa.
Arctic Trucks -yritys ei tehnyt muutoksia auton akkuun tai sen voimalinjaan, mutta esimerkiksi 39-tuumaiset renkaat auttoivat menoa haastavissa olosuhteissa.
Renkaita varten auton pyörien kaaria myös levitettiin ja koria korotettiin. Jäisiin ja epätasaisiin olosuhteisiin autoa valmisteltiin alleajosuojien avulla.
Lue myös: Miten sujuvat suomalaisten sähköautoilijoiden pitkät reissut? MTV tutustui kolmeen tapaukseen
Haastavat olosuhteet
Pariskunta aloitti reissun suunnittelun jo vuonna 2017.
– Etelänavalle pääsy oli haastavampaa kuin oletin, Chris Ramsey pohti Nissanin tiedotteessa.
Koska matka kulki koko maailman halki, autiomaissa ja jäätiköillä, pakkasta oli pahimmillaan 39 astetta ja lämpöä jopa 48 astetta.
Poikkeuksellisten olosuhteiden ja modifikaatioiden seurauksena auton toimintamatka oli vain noin 250-300 kilometriä.
Jos yllä oleva päivitys ei näy, voit katsoa sen tästä.
Sähkön haasteet
Etelä-Amerikassa latausverkoston puuttellisuus aiheuttikin haasteita.
Latauspalveluihin erikoistunut Enel X Way -yritys päätyi asentamaan suunnitellun reitin varrelle uusia latauspaikkoja, joita retkikunta pääsi käyttämään.
Pariskunta latasi autoa pahimmillaan jopa chileläisen julkisen vessan ikkunan kautta. Samalla pariskunta nukkui yöunet huoltoaseman pihalla.
Jos yllä oleva päivitys ei näy, voit katsoa sen tästä.
Sähkö ei kuitenkaan ollut kulkueen ainoa voimanlähde, vaikka sen voimaa pariskunta hehkuttaa sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi pariskunnan huoltojoukot liikkuivat dieselmoottoreiden avulla.
Lisäksi mukana kulkevan viiden kilowatin tuulivoimalan ja aurinkokennojen varajärjestelmänä toimi polttoaineella pyörivä generaattori.
Katso myös: Näin ajat sähköautolla taloudellisesti
Lähde: Nissan
Uusimmat
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys kello 12: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
Lataa lisää