Sergio ajoi sähkö-Fordillaan USA:n rannikolta rannikolle – näin paljon aikaa ja rahaa paloi latureilla

Yhdysvaltalaismies testasi, miten USA:n halki, länsirannikolta itärannikolle, ajaminen sujuu sähköautolla.

Yhdysvaltalainen Sergio Rodriguez päätti kokeilla, millaista sähköautolla olisi ajaa USA:n rannikolta rannikolle. Samalla hän halusi selvittää, kuinka paljon aikaa auton lataamiseen menisi tällaisella reissulla ja mitkä olisivat kustannukset.

Rodriguez lähti matkaan Kalifornian Murrietasta, ja päätepisteenä oli Georgian St. Marys. Matkaa Rodriguezin valitsemalle reitille maan länsirannikolta itärannikolle kertyi 3 907 kilometriä. 

Allaan Rodriguezilla oli hänen uusi Ford Mustang Mach-E -sähköautonsa, jonka toimintamatka yhdellä latauksella on amerikkalaisen EPA-standardin mukaan virallisesti 435 kilometriä.

Ennen matkaa Rodriguez oli skeptinen sen suhteen, kuinka mukavaksi hän tuntisi olonsa ajosuoritteen aikana.

– Vuosimallin 2013 Audi A6:ni on pitkillä matkoilla kamala, ja uusi Tesla Model X:ni on epämukava. Hyundai Ioniqini on ihan ok, hän kertoo.

Rodriguez kertoo Mustang Mach-E:n soveltuneen hyvin tällaiseen reissuun.

– Auto oli ihan supermukava. Istuin näyttää lättänältä, mutta tukee hyvin. Ajattelin, että jätän homman kesken, jos en tunne oloani mukavaksi, mutta en kokenut minkäänlaista selkä- tai lantiokipua, muun muassa Irakissa palvellut veteraani kertoo.

586 minuuttia latausta

Rodriguez hyödynsi matkallaan pelkästään pikalatureita, ja vietti niillä yhteensä 9 tuntia ja 46 minuuttia. Keskimäärin hän vietti yhdellä laturilla 38 minuuttia. Yön yli hän ei ladannut kertaakaan, sillä hotelleissa, joissa hän yöpyi, ei latureita ollut.

Latauskustannukset hieman vajaan 4 000 kilometrin matkalta olivat noin 160 dollaria. Tästä ei tosin voi vetää suoria johtopäätöksiä siihen, mitä lataus olisi Suomessa maksanut, koska hinnoittelussa on paljon eroja. Suomesta myös löytyy runsaasti ilmaisia latauspisteitä.

Rodriguezin reissusta kirjoittava Carscoops laskeskeli, että Mustang Mach-e:n kanssa samassa kokoluokassa olevan Ford Escapen bensakulut olisivat olleet samalla matkalla noin 200 dollaria – ja bensa on rapakon takana tunnetusti todella paljon halvempaa kuin meillä.

Rodriguez julkaisi reissustaan videon YouTube-kanavallaan. Voit katsoa sen alta.

Lue myös:

    Uusimmat