Seuraava pandemia voi lymyillä sulavissa jäätiköissä

7:52img
Näin ilmastonmuutos vaikuttaa ihmisten terveyteen.
Julkaistu 21.10.2022 16:27

Valpuri Haapala

valpuri.haapala@mtv.fi

Nopeasti sulavat jäätiköt eivät vain nosta merenpintaa ja kiihdytä ilmastonmuutosta – ne uhkaavat ihmisten terveyttä myös jään alta paljastuvien virusten ja bakteerien vuoksi.

Kanadalaistutkijat esittävät arvostetussa Proceedings of the Royal Society B -tiedejulkaisussa, että arktisten alueiden sulaminen lisää riskiä uusien taudinaiheuttajien leviämiseen ja jopa pandemioihin.

Tiimi tutki arktisen Lake Hazen -järven kerrostumissa ja maaperässä lymyileviä viruksia DNA- ja RNA-sekvensoinnilla. Järveen laskee vettä kutistuvista vuoristojäätiköistä. Johtopäätös oli, että jäätiköiden sulaminen lisää riskiä jäähän ja ikiroutaan vangittujen taudinaiheuttajien karkaamiseen.

Heränneet taudinaiheuttajat voivat siirtyä alueen villieläimiin, joita ilmaston lämpeneminen ajaa kohti pohjoista enenevissä määrin. Villieläimistä patogeenit voivat siirtyä ihmisin, kuten koronapandemia on viimeisimpänä osoittanut.

Tutkijat eivät kerro, kuinka moni havaituista viruksista on aiemmin tuntematon ja kuinka tarttumiskykyisiä ne ovat.

Katso yllä olevalta videolta, miten monella tapaa ilmastonmuutos uhkaa ihmisten terveyttä.

Virukset voivat herätä syväjäästä

Jo aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että jäätiköiden suojissa piileskelee aiemmin tuntemattomia viruksia, huomauttaa löydöksistä uutisoiva brittilehti The Guardian. Osa vuosituhansia jäätyneenä olleista viruksista pystyy mahdollisesti heräämään kohmeesta ja palauttamaan infektoimiskykynsä.

Lue lisää: Siperian ikiroudassa voi piillä yllättävä vaara – 30 000 vuotta vanha virus heräsi henkiin

Kanadalaistiimi rauhoittelee huolestuneita, etteivät virukset muodosta suurta pandemiauhkaa ainakaan niin kauan kuin taudinaiheuttajia välittäviä eliöitä – kuten hyttysiä tai muita niveljalkaisia – ei esiinny samalla alueella. Lisäksi havainnot perustuvat vain yhteen arktiseen järveen.

Elinympäristöjä muokkaava ilmastokriisi kuitenkin uhkaa saattaa uusia potentiaalisia isäntiä virusten ja bakteereiden läheisyyteen.

– Ainoa viestimme on, että kohoavien lämpötilojen myötä vaara virusten leviämiseen tähän ympäristöön lisääntyy. Johtaako se pandemioihin? Emme todellakaan tiedä, tutkimusta johtanut Stephane Aris-Brosou Ottawan yliopistosta sanoo.

Napajäätiköt sulavat kovaa vauhtia, minkä vuoksi niistä johtuvia terveysriskejä olisi syytä tutkia pikaisella aikataululla vaarojen kartoittamiseksi. Myös jäätiköitä kutistavaan ilmastonmuutokseen itsessään liittyy lukuisia terveysriskejä.

Lue myös: Tutkijat varoittavat: Yksi ihmiskunnan tappavimmista taudeista uhkaa tehdä paluun

Lue myös: Sauli Niinistö ja Jenni Haukio tutustuvat ilmastonmuutoksen vaikutuksiin Islannin jäätiköllä: "Jos menetämme Arktiksen, menetämme maapallon"

Lähteet: Proceedings of the Royal Society B, The Guardian, CBS News

Tuoreimmat aiheesta

Tutkimustulokset