Kahvi voi taistella lihaksiston ikääntymistä vastaan.
Kahvinjuonnista löytyi jälleen uudenlainen etu. Nature Metabolism -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan kahvista löytyvä alkaloidi trigonelliini voi auttaa lihaksistoa pysymään nuorena, kertoo Forbes.
Tutkimuksen mukaan veren korkea trigonelliinipitoisuus korreloi positiivisesti lihasvoiman ja lihasten toiminnan kanssa.
Lue myös: Kahvin piristävä vaikutus ei johdu vain kofeiinista, sanovat tutkijat
Lihasten toimintakyky säilyi parempana
Iän myötä solun "voimalaitokset", mitokondriot, menettävät tehoaan. Syy tähän on NAD+-nimisen molekylin vähentyminen. Tutkijat havaitsivat, että keho voi valmistaa kyseistä molekyyliä trigonelliinin avulla. Kun hiirille annettiin kokeessa trigonelliinia, niiden NAD+ -tasot nousivat ja mitokondriot toimivat aktiivisemmin. Lihasten toimintakyky säilyi parempana ikääntyessä.
Tutkimusta tehtiin Sveitsissä ja Singaporessa, mutta mukana oli useita muitakin maita, myös Suomi.
Kahvista on aiemminkin löytynyt suotuisia ominaisuuksia. Todisteita on löytynyt vaikkapa siitä, että kahvinjuojat eläisivät pidempään. Ylimääräinen kahvikupponen päivässä voi auttaa hallitsemaan painoa. Singaporelaistutkimuksen mukaan runsas kahvin lipittäminen keski-iässä voi pienentää fyysisen heikkouden todennäköisyyttä myöhemmin.
Trigonelliiniä löytyy kahvin lisäksi muistakin kasveista, kuten soijapavuista, sipulista ja tomaatista.
Lue myös: Harva tietää, miten kahvin valmistustapa vaikuttaa kolesteroliarvoihin – "Jos vähänkään enemmän juo..."
Lue myös: Miksi kahvin juominen aiheuttaa kakkahädän? Mahdollinen syy selvisi – eikä se liity kofeiiniin
Katso myös: Näin valmistat "ruotsalaista kananmunakahvia"
1:48
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: Forbes, Nature Metabolism