Syyskuun alun jälkeen alkoholia netistä tilaavien on hyvä olla tarkkana. Tuolloin astuu nimittäin voimaan valmisteverotuslain muutos, jonka myötä ostajan verovastuu laajenee.
Vastuu valmisteverojen maksamisesta on tähän saakka ollut myyjällä tai hänen edustajallaan, jos myyjä on jotenkin vaikuttanut kuljetukseen. Tähän on katsottu riittävän esimerkiksi se, että myyjän sivuilla on linkki jonkin kuljetusyrityksen sivuille. Ostajan vastuulla verot ovat olleet silloin, kun ostaja on järjestänyt kuljetuksen täysin itsenäisesti.
Syyskuun alun jälkeen ostaja vastaa yhdessä myyjän kanssa siitä, että valmisteverot maksetaan, jos myyjä ei ole tehnyt ennakkoilmoitusta ja maksanut vakuutta valmisteverojen suorittamiseksi.
– Kuluttaja ei voi kyllä ostaessaan oikein mistään tietää, tuleeko myyjä hoitamaan velvoitteensa. Jos ne laiminlyödään, niin silloin ostaja on myös vastuussa, myöntää Verohallinnon johtava veroasiantuntija Piia Lax.
Lue myös: Alkoholilain muutos näkyy: Alkon myynti laski vuoden takaisesta
Verohallinto on aikaisemmin arvioinut, ettei valtaosa alkoholia netissä myyvistä kaupoista maksa valmisteveroa Suomeen.
Verot voivat tuplata hinnan
Keskeisin, ellei lähes ainoa, syy alkoholin tilaamiseen verkosta ovat nettikauppojen halvat hinnat. Lax kuitenkin toppuuttelee innostumasta niistä liikaa.
– Jos nettikauppiaan hinta on huomattavasti alempi kuin mitä verot sisältävä hinta, niin siitä voi tietenkin päätellä, ettei siitä hinnasta tulla niitä veroja maksamaan.
Valmisteverojen vaikutus hintaan ei ole vähäinen. Verohallinto käyttää tiedotteessaan esimerkkiä, jossa ulkomaisesta verkkokaupasta tilataan 24 tölkkiä 4,6-prosenttista olutta hintaan 13,90 euroa. Kun tähän lisätään valmisteveroihin kuuluvat alkoholivero ja juomapakkausvero, olutlavan verolliseksi hinnaksi tulee yli tuplasti enemmän, 31,08 euroa.
Lue myös: Nuoret käyttävät entistä vähemmän alkoholia, tupakkaa ja nuuskaa
Verojen maksun lisäksi nettimyyjän tulee antaa tuotteiden kuljetuksesta vastaavalle kuljetusyritykselle Verohallinnolta saatava tunniste, joka on kuljetuksen aikana pyydettäessä esitettävä.
– Tunnisteen tarkoitus on helpottaa niiden lähetysten tunnistamista, joista verot on maksettu asianmukaisesti, Lax sanoo.
Lax uskoo, että uudet säännökset vaikuttavat alkoholin tilaamiseen netistä.
– Kun ostajalle tulee verovastuu kaikissa tilanteissa, niin kyllä se varmasti vähentää tilauksia. Itse harkitsisin tarkkaan, tilaisinko. Toistaiseksi en ole tilannut.
Viisi miljoonaa lisää tuloja
Kesäkuussa hyväksytyn lakimuutoksen taustalla on luonnollisesti raha. Valtiovarainministeriö on arvioinut, että valtion kassaan saadaan muutoksen myötä noin viisi miljoonaa euroa lisää verotuloja.
Suomalaiset innostuivat tilaamaan alkoholia netistä koronapandemian aikana. Kurkunkostukkeiden nettikauppaan heräsivät sen jälkeen myös Tulli ja Verohallinto, jotka aloittivat toissa vuonna tehovalvonnan.
Valvonnan aikana Tullin haaviin jäi tuhansia ulkomaisista verkkokaupoista tehtyjä tilauksia, joiden valmisteverot olivat maksamatta. Maksuun meni yli miljoonan arvosta valmisteveroja, joista osan Tulli joutui kuitenkin myöhemmin palauttamaan tulkintaepäselvyyksien vuoksi.
Lue myös: Alkoholijuomien myynti päivittäistavarakaupassa laski uusista tuotteista huolimatta
Tehovalvonta päättyi viime vuoden lopussa. Verohallinnon apulaisjohtaja Tarja Valsi muistuttaa kuitenkin, että vaikka kampanja loppui, valvonta jatkuu.
– Valvonta jatkuu ehdottomasti. Verohallinto on panostanut ylipäätään nimenomaan valmisteverotukseen harmaan talouden valvonnassa. Se, että tehovalvontahanke päättyi, ei tarkoita sitä, ettei valvontaa olisi, Valsi korostaa.
Olipa käynnissä tehovalvonta tai ei, Valsin mukaan "kaikkia vahingollisia ilmiöitä valvotaan koko ajan".
– Lainsäätäjä haluaa suitsia väärinkäytöksiä ja saada Suomelle sille kuuluvat verotulot. Valsi kiteyttää.
Ruotsissa vastaava laki ostajan verovastuusta on ollut voimassa jo pitkälle yli vuosikymmenen.