Tältä näyttää puolueiden eurokannatus nyt – yhdellä ehdokkaalla historiallinen tilanne

Suomessa äänestetään eurovaaleissa ensi sunnuntaina 9. kesäkuuta. Pöllöraati arvioi puolueiden tulevaa menestystä ja vaalien teemoja. 

Ylen Politiikkaradion politiikan toimittaja Linda Pelkonen huomauttaa, että Suomesta europarlamenttiin pääsee vain 15 edustajaa eli käytännössä puolueiden kärkiehdokkaat. 

Meillä on ollut aika heikko äänestysaktiivisuus, ehkä sekin näkyy siinä, miten ponnekkaasti näihin vaaleihin on lähdetty, Pelkonen sanoo. 

Vuonna 2019 europarlamenttivaaleissa äänesti 42,7 prosenttia Suomessa asuvista äänioikeutetuista. 

Teemana nyt maahanmuutto

Pöllöraadin mukaan vaalien kärkiteemat eroavat selvästi viiden vuoden takaisista vaaleista, jolloin ilmasto oli keskeinen vaaliteema. Nyt keskustelu on keskittynyt etenkin maahanmuuton ja niin sanotun Ruanda-mallin ympärille. 

MTV Uutisten uutispäätoimittajan Ilkka Ahtiaisen mielestä meneillään olevat vaalikampanjat ovat olleet pirteämpiä kuin viisi vuotta sitten. 

Ehkä teemat ovat nyt olleet enemmän ihmisiä kiinnostavia. Vaikka ilmasto on tärkeä aihe, niin keskustelu on usein aika teknistä ja abstraktia, Ahtiainen sanoo. 

Myös maailmantilanne on erilainen verrattuna viiden vuoden takaiseen ja Ukrainan tilanne vaikuttaa Euroopassa käytävään turvallisuuskeskusteluun. 

Onhan tämä ero aivan selkeä. Silloin puhuttiin ympäristöstä, nyt ei ole puhuttu käytännössä mitään, sanoo Ilta-Sanomien politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala

Puoluekannatus heijastelee kansallista tasoa

Ylen tänään julkaistun kannatusmittauksen mukaan kokoomus on eurovaalien suosituin puolue ja SDP tulee sen jälkeen toisena. Perusuomalaiset on kolmantena ja kannatusmittauksen mukaan se on saamassa kolmannen paikan. Sen kannatukseen tulee vaikuttamaan etenkin se, kuinka innokkaasti perussuomalaiset lähtevät uurnille. 

Kyllähän tässä näkyy politiikan pohjavire kansallisella tasolla, sanoo Ahtiainen. 

Hän huomauttaa, että vasemmalla olevat puolueet kamppailevat käytännössä samasta äänipotista. 

Se on sangen rankkaa, kun harvoista meppipaikoista kamppaillaan, Ahtiainen toteaa. 

Pelkonen toteaa, että Ylen kannatusmittauksen mukaan vihreät on menettämässä jopa kaksi paikkaa nykyisestä kolmesta. Taustalla voi olla se, että se ei enää onnistu erottumaan politiikallaan, kun esimerkiksi vasemmistoliitto ajaa samoja vihreitä arvoja. 

Vasemmistoliitolla Li Andersson on kova kärkinimi, joka todennäköisesti tulee viemään ääniä vihreiltä, Pelkonen arvioi.

Vasemmistoliitto on Ylen gallupin mukaan saamassa kolmannen paikan. 

RKP:n ainoa paikka vaarassa

Yksi sunnuntain tulosta eniten jännittävistä on varmasti RKP:n puheenjohtaja ja europarlamenttiehdokas Anna-Maja Henriksson. RKP:llä on ollut europarlamentissa yksi paikka, mutta nyt sekin on vaarassa. 

Jääkö RKP nyt ensimmäistä kertaa koko Suomen EU-historiassa europarlamentin ulkopuolelle? Timo Haapala pohtii. 

Haapalan mukaan RKP:lla onkin edessään pohdinta puolueen linjasta, jos se samanaikaisesti puolueen puheenjohtajan luopuessa tehtävästään menettää myös ainoan europarlamenttipaikkansa.

Lue myös:

    Uusimmat