Tänään kastuu koko etelä – katso ennusteesta, milloin taivas repeää ja kauanko sateet jatkuvat
Keskiviikkona kannattaa napata mukaan sateenvarjo etenkin maan eteläosissa.
Heinäkuu päättyy epävakaassa ja viileässä kesäsäässä.
Säätila jatkuu samanlaisena koko viikon.
Lounais- ja etelärannikolle siirtyy keskiviikkona laaja sadealue, joka levittäytyy maan eteläosiin iltapäivän aikana. Esimerkiksi Helsingissä taivaan ennustetaan repeävän noin kello 16.
– On mahdollista, että sateet kastelevat koko Etelä-Suomea päivän aikana, MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi sanoo.
Maan eteläisimmissä osissa lämpötila on keskiviikkona 20 asteen molemmin puolin. Sisämaassa sää pysyttelee alle 20 asteessa.
Maan itäosissa on iltapäivällä kuivempaa ja lämpötilat voivat kohota yli 20 asteen.
Lapissa sateet väistyvät keskiviikkona puolilta päivin Ruotsiin ja päivän korkeimmat lämpöasteet mitataan keskiviikkona todennäköisesti maan pohjoisimmissa osissa.
Ensi viikolla Rintaniemen mukaan sään odotetaan lämpenevän jälleen.
Uusimmat
-
22:18
Soutulegenda Pertti Karppinen Olympiakomitean kohusta: "Raha ei mene oikeaan paikkaan"
-
22:01
Mariaanien haudan syvyyksistä kaikuneet "avaruusalusten äänet" ovat saaneet selityksen
-
21:59
HIFK:lle historiallinen voitto, Kärppien tähtikiinnistys hurjasteli hatullisen – näin perjantain liigakierros eteni
-
21:50
HIFK mursi ikävän kirouksen – Veli-Matti Savinainen pillastui totaalisesti
-
21:21
Herttinen mikä tykitys! Kärppien tähti Reid Gardiner riehui Porissa – hattutemppu draaman keskellä
-
21:06
Jokerit suli karmealla tavalla – Valtteri Filppula osui jälleen
-
21:05
Somevaikuttaja Emilia Huttunen haaveilee vatsaleikkauksesta – raskaudet ovat jättäneet kehoon jälkensä
-
21:03
Kuka oli Ibrahim Aqil? Israelin iskun kohteesta tarjottu seitsemän miljoonan palkkio
-
20:50
Mika Aaltolalle yllättäviä mutkia Strasbourgin-matkalle: "Viimeksi kaksikymppisenä tein jotain vastaavaa"
-
20:49
Israel: Isku Beirutiin surmasi kymmenisen Hizbollah-komentajaa – MTV seuraa
-
20:40
Syyttäjä: Mies yritti tappaa naapurinsa lapiolla Oulun keskustassa – selitti tekoaan "kadun merkillä"
-
20:32
Vaarallinen rahtialus ajelehtii kohti Ruotsia – tällä taholla vastuu, jos jotain käy
-
20:32
Nyt meni hermot: TPS-tähdeltä karmiva taklaus Liigassa – sitten lyötiin nyrkillä päähän
-
20:20
Veikkausliigassa hillitön tuomarivirhe – maalintekijä myönsi Ruudulle: "Näin käy, jos ei ole VARia"
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo raivostuu: "Sota, se jatkuu kyllä"
-
19:59
Oppositiosta esitetään epäluottamusta Taviolle – Tuppurainen: "Vakava irtiotto Suomen linjasta"
-
19:57
Nyt on Tappara sekaisin! HIFK:lla hurja alku TV-ottelussa – Jori Lehterä hirmuvireessä
-
19:48
Lehti: Valtteri Bottas teki sopimuksen
-
19:45
Ai kauhia! Jarno Pikkarainen joutui reagoimaan Ässien sekoiluun – Kärppien nimimiehet tylyinä Porissa
-
19:41
MTV Norfolkissa: Ensimmäisille suomalaissotilaille satelee kehuja – "Burgereitakin on syöty ja poroja on vähemmän"
-
Lataa lisää