Tarvitaanko lisäleikkauksia? VM:n ylijohtaja: "Riskirajoilla ollaan"

Valtiovarainministeriön osastopäällikkö, ylijohtaja Mikko Spolanderin mukaan Suomi on yhä riskirajoilla joutua EU:n alijäämämenettelyyn.

Hallitus kokoontuu tiistaina budjettiriiheen päättämään ensi vuoden valtion budjetista eli rahankäytöstä.

Hallituksessa on ollut valmiutta myös lisäleikkauksiin, jos valtiovarainministeriön tuore talousennuste sitä vaatii. 

Lisäsäästöjen tarpeen suhteen ollaan riskirajoilla, kuvailee valtiovarainministeriön osastopäällikkö, ylijohtaja Mikko Spolander.

– Olemme riskirajoilla sen suhteen, ylittääkö alijäämä EU:n asettamat viitearvot sekä sen suhteen, onko velkasuhde mahdollista vakauttaa hallituskauden aikana.

– Jos koko yhdeksän miljardin euron kokonaisuus toteutuu aikataulussa, on mielestäni yhä mahdollista, että velkasuhde vakiintuu. Suurin riski on hyvinvointialueiden kyky tehostaa omaa toimintaansa hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti, Spolander sanoo.

Velkasuhteen kasvun pysäyttäminen tavoite

Hallituksen tavoitteena on pysäyttää velkasuhteen kasvu hallituskauden loppuun mennessä sekä välttää EU:n alijäämämenettely.

Tavoitteiden saavuttamiseksi hallitus on sopinut tähän mennessä yhteensä yhdeksän miljardin sopeutustoimista hallituskaudelle.

Niistä iso osa nojautuu hyvinvointialueiden omiin tehostamistoimiin. Tavoitteena on, että vuonna 2027 hyvinvointialueiden vuosittaiset menot olisivat noin 900 miljoonaa euroa vähemmän kuin ne olisivat ilman tehostamistoimia.

Hyvinvointialueiden taloustilanteet ovat kuitenkin toistuvasti osoittautuneet heikommaksi kuin mitä on ennakoitu.

Viimeisimpänä alueiden alijäämä tältä vuodelta on nousemassa lähes 1,5 miljardiin euroon, kun vielä huhtikuussa arvio alijäämästä oli alle miljardi euroa. 

Tuore talousennuste käytössä

Hallituksella on budjettineuvotteluissa käytössään valtiovarainministeriön tuore talousennuste.

Se ei ole vielä julkinen, mutta Spolanderin mukaan talouden kuva ei ratkaisevasti ole muuttunut elokuusta, jolloin valtiovarainministeriön budjettiehdotus julkaistiin. Se toimii pohjana nyt käytäville budjettineuvotteluille.

Uutena tietona ovat hyvinvointialueiden omat tilinpäätösennusteet, jotka näyttävät siltä, että alijäämät tänä vuonna ovat suuremmat kuin mitä kesällä arvioitiin. Muutoksia on kuitenkin tapahtunut suuntaan ja toiseen niin, että kokonaisuudessa ei kovinisoja muutoksia näkymään kesän aikana eikä valtiovarainministeriön riihen jälkeen ole tullut.

Suomi vältti kesällä EU:n alijäämämenettelyn, mutta EU-komissio arvioi tilannetta uudelleen ensi keväänä toteutuneen alijäämän sekä vuoden 2025 ennusteen perusteella, Spolander sanoo.

MTV Uutiset kertoi maanantaina, että budjettiriihessä kiistaa aiheuttanee muun muassa se, miten opetus- ja kulttuuriministeriölle aiemmin päätetyt säästöt kohdennetaan.

Lue myös:

    Uusimmat