Tehokkain tapa polttaa rasvaa vatsasta? Asiantuntija paljastaa tarvittavan liikunnan määrän: "Paras neuvoni on..."

Jos haluaa pudottaa painoa ja päästä eroon ylimääräisestä rasvasta, kannattaa huomio kiinnittää ruokavalion lisäksi myös oikeanlaiseen liikuntaan.

Kerroimme aiemmin vyötärölle varastoituvan viskeraalisen rasvan vaaroista. Viskeraalinen rasva on on suorassa yhteydessä maksaan ja verenkiertoon, jolloin riski esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksien sekä diabeteksen puhkeamiseen kasvaa. Tutkijoiden mukaan tehokkain tapa päästä eroon vyötärörasvasta on noudattaa tietynlaista ruokavaliota.

Sopivan ruokavalion lisäksi myös oikeantyyppisellä liikunnalla voi vaikuttaa vatsarasvan palamiseen. Jos haluat pysyviä tuloksia, satsaa molempiin.

Kuinka usein pitää treenata, jos haluaa polttaa rasvaa?

Kuinka usein sitten pitäisi treenata, jos haluaa näkyviä tuloksia? Aiheeseen perehtynyt liikuntafysiologi Heather Milton kertoo Popsugar-sivustolle, että tarkkaa vastausta ei ole olemassa, vaan treenimäärät ovat yksilöllisiä.

– Paras neuvoni kuitenkin on, että liikuntaa tulisi harrastaa säännöllisesti, yli viisi kertaa viikossa. Sen lisäksi voimaharjoittelua tulisi tehdä vähintään kaksi kertaa viikossa, Milton neuvoo.

Yli viisi kertaa viikossa liikkuminen voi kuulostaa työläältä, mutta Milton ei tarkoita neuvollaan tuntikausia kestäviä hikitreenejä. Liikunnaksi lasketaan esimerkiksi puolen tunnin reipas kävelylenkki. 

Rasva ei pala vyötäröltä yhdessä yössä, vaan tässäkin asiassa vaaditaan kärsivällisyyttä. 

– Treenaamisen ja ruokavalion lisäksi tulosten näkyminen riippuu monista asioista, kuten stressitasosta, unen määrästä, geeneistä ja mahdollisesta lääkityksestä, Milton muistuttaa.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Lähde: Popsugar

Lue myös:

    Uusimmat