Töhry ei lähdekään kokonaan irti Eduskuntatalosta

Aktivistien töhrimän Eduskuntatalon julkisivun saumauksia jouduttaneen uusimaan, kertoo eduskunnan viestintä. Väriainetta on imeytynyt saumoihin paljon ja niin syvälle, ettei sitä saada puhdistamalla kokonaan poistettua.

Eduskunnan kiinteistöpäällikkö Sari Turunen kertoo, että maanantaina alkaneet julkisivun puhdistustyöt päättyivät tänään aamupäivällä.

Punainen väri saatiin pois julkisivun graniitista, mutta saumoihin imeytynyttä väriainetta nousee koko ajan esiin sauman pintaan.

– Työt saatiin näiltä osin valmiiksi, eikä niitä jatketa enää tässä vaiheessa. Nostin lähti äskettäin pois, Turunen kertoi ennen kello 11:tä.

Päätös värin vaurioittamien saumojen uusimisesta tehdään myöhemmin, ja sen toteutus siirtyy ensi kevääseen. Turunen ei osaa sanoa, milloin päätös tarkalleen tehdään.

Asia saattaa kuitenkin nytkähtää eteenpäin jo kuluvan viikon aikana. Puhdistuksen lopputuloksesta on määrä tehdä katselmus Museoviraston kanssa myöhemmin tällä viikolla.

– Voi olla, että jo katselmuksen jälkeen osataan ottaa jotain kantaa asiaan. Syksyn aikana jotain päätetään varmasti, mahdollisesti aika nopeastikin, Turunen sanoo.

Ei vielä kustannusarviota

Turunen arvioi aiemmin tällä viikolla, että julkisivun puhdistus maksaisi noin 15 000 euroa. Arviossa ei kuitenkaan ollut mukana saumausten uusimista.

Hän ei osaa vielä arvioida, paljonko kustannukset kasvavat, jos saumauksia lähdetään uusimaan.

– Se nähdään paremmin sitten keväällä, että minkä verran uusittavaa mahdollisesti on, Turunen sanoo.

Hän ei myöskään tässä vaiheessa tiedä, pitääkö aiempi arvio noin 15 000 euron puhdistuskuluista ilman saumojen uusimista kutinsa.

–  Täytyy tehdä ensin vähän yhteenlaskua, että mihin on päädytty. Vasta sen jälkeen osataan sanoa tarkemmin, Turunen kertoo.

Elokapinan ja ruotsalaisen Återställ Våtmarkerin aktivistit sotkivat Eduskuntatalon julkisivun punaisella maalilla syyskuun lopulla vastalauseena turpeen nostolle. Poliisi on kertonut tutkivansa tapausta törkeänä vahingontekona.

Juttua päivitetty kauttaaltaan kello 12.04.

 

Lue myös:

    Uusimmat