Tshernobyl vaikuttaa yhä – vältä sienestämistä tietyillä alueilla

Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta on kulunut jo 27 vuotta mutta laskeuman jäljet näkyvät vielä pitkään Suomen luonnossa. Radioaktiiviset aineet vaikuttavat sienestämiseen, sillä onnettomuuden seurauksena maatalouden ja luonnon ravintoketjuihin on kulkeutunut radioaktiivisia aineita. Pitkällä aikavälillä säteilylle altistavin on cesium-137. Laskeumien määrissä on alueellisia eroja.

– Matalamman laskeuman alueita ovat Pohjois- ja Itä-Suomi Kymenlaaksoa lukuun ottamatta, Ympäristöaltistus ja annokset -laboratorion johtaja Maarit Muikku Säteilyturvakeskuksesta kertoo.

Maatalouden ravinnekierrosta cesium väheni nopeasti, minkä vuoksi viljelytuotteissa, maidossa ja lihassa pitoisuudet ovat erittäin pieniä. Luonnon elintarvikkeista cesiumin poistuminen tulee kuitenkin viemään vuosikymmeniä ja sitä esiintyy paikoitellen melko korkeina pitoisuuksina.

Ylitarkastaja Pirkko Kostamo Evirasta kehottaakin sienestäjiä miettimään, miltä alueilta sieniä kerää käyttöönsä. Myös sienten käsittely on oleellista. Säteilyturvakeskuksen tekemän selvityksen mukaan etenkin rouskuissa on havaittu korkeita pitoisuuksia.

– Rouskujen ryöppäys on tärkeää samoin kuin muiden sienilajien valuttaminen, vaikka silloin osa ravintoaineista meniksin hukkaan, Kostamo ohjeistaa.

Sen sijaan kuivatuissa sienissä säilyvät niin hyvät kuin huonotkin ainesosat.

Kehnäsienessä on suuria pitoisuuksia cesiumia

Suomen metsissä cesiumia esiintyy tietyissä sienissä muita enemmän. Säteilyturvakeskuksen mukaan paljon cesiumia sisältäviä lajeja ovat esimerkiksi mustavahakas, orakkaat, kehnäsieni, kangastatti ja rouskut. Mustatorvisieni, suppilovahvero ja haperot sisältävät vähemmän cesiumia ja varsinkin lievän laskeuman alueella niistä harvoin löytyy korkeita pitoisuuksia.

Vähän cesiumia on yleisesti muun muassa kantarellissa, korvasienessä, lampaankäävässä, herkku-, punikki- ja voitateissa. Muikku ei kuitenkaan kiellä minkään ruokasienen syömistä.

– Vaikka olisi sienten suurkuluttaja, niin silloinkin säteilyannos jää pieneksi vuoden aikana. Saatava annos on pienempi kuin ympäristöstä tuleva luonnon taustasäteily, jolle altistumme vuodesta toiseen.

Säteilyturvakeskuksessa on seurattu vuodesta 1986 lähtien radioaktiivisen cesiumin määriä sienissä. Vuoteen 2008 mennessä Stuk mittasi yli 2000 sieninäytettä, joihin kuului kauppasieniä ja muita yleisesti käytettyjä ruokasienilajeja.

Vastaavista tutkimuksia esimerkiksi Länsi- ja Keski-Euroopassa ei Muikulla ole tietoa. Muikku epäilee syyksi sitä, ettei muualla Euroopassa sienten kerääminen ole samalla lailla yleinen jokamiehenoikeus ja kansanhupi kuin Suomessa.

Sienissä on enemmän pitoisuuksia kuin marjoissa

Stukin mukaan cesium-137 on sieniin ja kasveihin helposti siirtyvässä muodossa ja sitä on edelleen metsien pintakerroksessa. Sienten cesiumpitoisuudet ovat selvästi suurempia kuin marjojen.

Suomessa ruokasienien cesium-137:n pitoisuudet vaihtelevat 10–3000 becquereliä kiloa kohden. Esimerkiksi Euroopan komissio suosittelee, että myytävien elintarvikkeiden cesium-137 pitoisuus saa olla korkeintaan 600 becquereliä kiloa kohti. Luonnonvaraisten sienten kaupassa EU-alueella täytyy noudattaa komission asettamaa raja-arvoa.

Muikku korostaa, että raja on asetettu kauppaa varten eikä kotitalouksien omaan käyttöön tarkoitettujen sienien pitoisuuksissa tarvitse noudattaa tarkasti samanlaisia raja-arvoja.

– Lähtökohta on, että jokainen voi syödä säteilyltään aktiivisemman sienen, koska syötävien sienien määrät ovat yksittäisellä henkilöllä pieniä ja siten säteilyannos myös jää pieneksi, Muikku sanoo.

Radioaktiivisten aineiden hajoaminen tapahtuu hitaasti. Sienissäkin esiintyvän cesium-137:n puoliintumisaika on 30 vuotta, joten sen määrä vähenee 2,3 prosenttia vuodessa. Stuk on laskenut, että vuoden 1986 cesium-137-laskeumasta oli vuonna 2009 jäljellä noin 60 prosenttia.

Lue lisää:

Sienten käsittelyohjeet cesium-137-pitoisuuden vähentämiseksi

Mari Mäkinen / MTV3

Kuvat: Lehtikuva