Lähes 800 suomalaista päättää vuosittain päivänsä oman käden kautta. Helsinkiläinen Jaakko Teittinen menetti veljensä kymmenen vuotta sitten.
Heinäkuisena päivänä Linnanmäen huvipuisto oli täynnä kävijöitä. Yläilmoihin nousevien laitteiden kyydistä kantautui riemunkiljahduksia. Lapset säntäilivät vaaleanpunaiset hattarat käsissään ja taustalla soi tivolimusiikki.
Jaakko Teittinen katseli ympärilleen ja tunsi olonsa absurdiksi. Hänen isoveljensä Tuomaksen kaksi alakouluikäistä lasta iloitsivat huvipuiston humusta, eivätkä vielä tienneet isänsä kuolemasta.
Hetkeä aiemmin Teittinen oli saanut kesken työpäivän puhelun äidiltään, joka vietti lastenlastensa kanssa päivää huvipuistossa.
– No nyt se sen teki, äiti sanoi ja Jaakko tiesi heti mistä on kyse.
Nousuja ja laskuja
Isoveli oli kärsinyt kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä parikymppisestä saakka. Diagnoosin vaatimasta hoidosta huolimatta veljen käyttäytyminen ja mieliala ailahtelivat ennakoimattomasti.
Toisinaan maanis-depressiivisyys pysyi hallittavissa ja elämä tasaisena. Pikkuveljen näkökulmasta Tuomas oli silloin oma itsensä: huumorintajuinen, syvällisesti ajatteleva ja toisista ihmisistä kiinnostunut nuori mies.
Lue myös: Nuori nainen teki itsemurhan Maijan ohjaaman junan alle – ”Tiesin, että tämä päivä tulee vielä”
Hyvien aikojen jälkeen tilalle puskivat vaikeat osastohoitoa vaatineet masennuksen alhot.
Nousuja ja laskuja tuli ja meni. Läheiset yrittävät pysyä vuoristoradan kyydissä rystyset valkoisena, mutta enimmäkseen se oli mahdotonta.
– Omassa elämässäni veljen tilanne näkyi huolehtimisena ja hänen asioidensa miettimisenä. En kuitenkaan mitenkään uppoutunut niihin tai antanut hänen vaikeuksiensa tulla oman elämäni väliin, Jaakko Teittinen sanoo.
Vihjauksia itsetuhoisuudesta
Tuomas oli raskaimpina hetkinään vihjaillut lähipiirille itsetuhoisista ajatuksistaan, mutta ei suoranaisesti uhannut tappaa itseään. Espoolaislähtöisen perheen jäsenet reagoivat pahankuuloisiin sanoihin joka kerta. Sisaruskatraaseen kuului Tuomaksen ja Jaakon lisäksi kolmaskin veli sekä sisko.
Vuoden 2009 kesällä 32-vuotiaan Tuomaksen tilanne oli jälleen huonontunut. Hän halusi ja pääsi osastohoitoon.
Isä lähti käymään poikansa asunnolla hoitamaan asioita ja kuvitteli Tuomaksen olevan edelleen sairaalassa, jonne hänet oli vain muutamaa päivää aiemmin otettu sisään.
Läheisten tiemättä Tuomas olikin lähtenyt osastolta, palannut kotiinsa. Kun isä meni asunnolle, hän löysi ruumiin ja ruutupaperille kirjoitetun viestin.
Tämä riittää minulle.
Lue myös: Kriisipuhelimeen toukokuussa tuplamäärä itsetuhoisuuteen liittyviä puheluita
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Kuvassa veljekset Tuomas ja Jaakko.
Läheiset pelkäsivät
Teittinen oli tavannut veljensä muutamaa päivää aiemmin. Tuomas oli huonossa kunnossa ja alamaissa, mutta läheisten näkökulmasta tilanteeseen ei sisältynyt poikkeuksellista dramatiikkaa.
Teittinen oli todistanut lukuisia aiempiakin vastaavia hetkiä, ja ollut kerran mukana sairaalareissulla, kun veli oli yrittänyt vahingoittaa itseään.
– Olimme eläneet ajatuksen kanssa, että näin saattaa käydä. Ehdimme pelätä sitä, mutta varautua siihen ei pystynyt.
Teittisen perheen oli vaikea käsittää, miten itse sairaalaan hakeutunut Tuomas oli voitu päästää osastolta pois ammattilaisten silmien alta, ilmoittamatta asiasta läheisille. Asiasta tehtiin virallinen selvitys. Sairaalan mukaan asiassa ei ollut toimittu virheellisesti.
Aikuisella ihmisellä on itsemääräämisoikeutensa.
Lue myös: Tutkimus: Lasten ja nuorten psykoosilääkkeiden käyttö kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa
Soitot kriisipuhelimeen lisääntyneet
Vuosittain lähes 800 suomalaista riistää itseltään hengen. Nuorten aikuisten keskuudessa itsemurhat ovat toiseksi yleisin kuolinsyy liikenneonnettomuuksien jälkeen.
Yksinäisyys ja mielenterveysongelmat ovat herättäneet keskustelua myös koronakeväänä. Suomen Mielenterveysseuran kriisipuhelimeen tuli toukokuussa keskimäärin 19 itsetuhoisuuteen liittyvää puhelua vuorokaudessa. Viime vuonna vastaava määrä oli 8–9 puhelua vuorokaudessa.
Tilastotietojen perusteella myös itsemurhien määrä on tänä keväänä ollut nousussa. Ylen selvityksen mukaan maalis–huhtikuun aikana epäiltyjä itsemurhia tehtiin Suomessa lähes 15 prosenttia enemmän verrattuna viime vuoteen.
Pelkkä katse voi riittää
Tuomaksen kuoleman jälkeen perhe sai heti kriisitukea.
Teittinen kävi terapiassa ja ymmärsi, miten paljon veljen vaikeudet olivat varjostaneet myös hänen elämäänsä, vaikkei hän kokenutkaan kantavansa yletöntä taakkaa.
– Joillakin voi olla taipumus painaa oman elämänsä solmuja taka-alalle, jos perheessä jokin muu asia aiheuttaa ongelmia. Sellaisella toiminnalla voi olla pitkäkestoisia haittavaikutuksia. Ammattiapu toi tähän perspektiiviä, Teittinen kertoo.
Perheensisäinen keskustelukulttuuri oli Teittisen mukaan avoin jo ennen yhdessä kohdattua tragediaa, mutta sen jälkeen sanoja vaihdettiin entistäkin avoimemmin.
Hänen mielestään puhuminen oli kaikkein tärkeintä kriisin selättämisessä.
Lue myös: Korona lisäsi ihmisten itsetuhoisia ajatuksia, kriisipuhelujen määrä tuplaantui – myös moni lapsi tarvitsee apua: "Osa lapsista sanoo, että olisi parempi kun heitä ei olisi edes olemassa"
– Jos haluaa, että ongelmat selvitetään, niistä pitää kertoa avoimesti. Tuomaksen kuoleman jälkeen tärkeimpiä olivat ihmiset, joille kykenin juttelemaan. Eikä surevan sanoihin aina tarvitse edes vastata. Joskus jo pelkkä katse riittää kertomaan ymmärryksestä ja huomiosta.
Teittinen muistaa myös hetket, jolloin perheenjäsenet tuntuivat olevat toipumisen kannalta hyvin erilaisissa vaihessa.
Siitä seurasi ristiriitoja. Kun Teittinen oli hetkittäin totaalisen puutunut puhumaan veljensä kuolemasta, hänestä tuntui, ettei perheen keskusteluagendalle mahtunut mitään muuta.
– Se oli toki hyvin ymmärrettävää. Huomasin kuitenkin itse olevani jo siinä vaiheessa, että kuoleman sijaan halusin puhua elämästä ja tulevaisuudesta. Se tuntui vapauttavalta.
Veljen kuoleman jälkeen sai myös kokea, mitä läheisensä menettäneelle ei ainakaan kannattaisi sanoa.
Lue myös: Millaista korona-aika on masentuneelle? Kolme suomalaista kertoo: "Olen koko ajan hirveän vihainen"
Tökeröitä kommentteja
Kun äiti soitti isän ilmoittamasta suru-uutisesta, Teittinen kiirehti suoraan töistä huvipuistoon äidin ja veljensä lasten luokse.
Hänen täytyi pitää lapsille seuraa sillä välin, kun vanhemmat yrittivät saada tolkkua tapahtuneesta.
Myöhemmin päivällä perhe kokoontui yhteen. Teittisen olo tuntui käsittämättömältä, mutta hän säilytti toimintakykynsä.
– Reaktio oli kokonaisvaltainen. Shokki tuntui fyysisesti kehossa vaikka itse myllerrys tapahtuikin pään sisällä.
Lue myös: Minttu Kaulasen pikkuveli menehtyi vain 30-vuotiaana – suuri suru on edelleen läsnä: "Minussa kuoli jotain sellaista, jolle ei löydy sanoja"
Rutiinit olivat pikkuveljen pelastusrengas. Tuomas kuoli loppuviikosta, Teittinen palasi töihin seuraavan viikon alussa. Tökeröimmiltä tuntuivat kommentit, joissa ihmiset kyseenalaistivat ja hämmästelivät Teittisen tapaa surra.
Ai nytkö jo muka menet töihin?
Surun murtamaa ei auta, jos hänen toimintansa päätyy suurennuslasin alle.
– Ihmisillä on ennakkokäsityksiä ja ajatuksia siitä, miten surun keskellä pitäisi toimia. Usein puhutaan nimenomaan selviytymisestä, vaikka ei vaikeassa tilanteessa ole yhtä oikeaa toimintamallia. Sekin on aivan ok, jos murtuu eikä voi tehdä yhtään mitään.
Lue myös: Monet erityistukea tarvitsevista suomalaisista jäivät eristyksiin läheisistään koko kevääksi – Esa Peltosen nettilive tuo piristystä ja tukea arkeen: ”Odotellaan, että torstai tulee ja pääsee näkemään jonkun ihmisen livenä”
Ryhtyi itse vertaistukihenkilöksi
Kolme vuotta sitten Teittinen ryhtyi itse Surunauha-järjestön vertaistukihenkilöksi. Nyt hänellä itsellään on voimaa auttaa muita ja antaa takaisin tukea, jota hän itse pahimpina aikoina sai.
Pääsääntöisesti Teittinen käy läpi Surunauhan keskustelufoorumille tulleita viestejä ja vastaa niihin. Keskusteluissa vastaavan menetyksen kokeneet purkavat tuntojaan anonyymisti.
– Tässä ajassa keskustelufoorumi voi tuntua vähän triviaalilta formaatilta, mutta sen äärelle hakeutuvat ihmiset ovat juuri tietynlaisessa tilanteessa elämässään, hän sanoo.
– Kasvokkain pidetyissä jäsenkokouksissa puolestaan on palkitsevaa huomata, kuinka jollekin voi olla käsinkosketeltavan vaikeaa puhua menetyksestään, mutta hän on silti päättänyt tulla muiden ihmisten pariin käsittelemään asiaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jaakko Teittiselle, 39, paras apu löytyi vertaistukihenkilöistä. Nykyään hän auttaa muita menetyksen kokeneita vastaavassa roolissa.
Musadiggarikaksikko
Jaakko Teittinen on nykyään 39-vuotias. Veljen kuolemasta kuluneet reilut kymmenen vuotta ovat hioneet pois kaikkein yksityiskohtaisimmat muistot.
Surua hän luonnehtii "kutsumattomaksi vieraaksi, joka kannattaa päästää sisään". Se jää osaksi elämää, muuttaa muotoaan.
Veljekset eivät viimeisinä vuosina olleet tekemisissä päivittäin, mutta välit olivat rennot ja lämpimät. Tuomas oli eronnut lastensa äidistä ja eli viimeiset aikansa yksin.
Useimmiten veljekset viettivät aikaa Tuomaksen kodissa Helsingissä, kuuntelivat levyjä, keskustelivat musiikista ja pelasivat noppapeli Yatzyä.
Lue myös: Työryhmä selvitti korona-ajan vaikutuksia suomalaisten hyvinvointiin – yksi pointti on selvä: "Kriisi on tuonut kuormaa, mutta ei tasaisesti kaikille"
Teittisen kotona on Tuomaksesta yksi kuva ja kellarissa veljen levykokoelma.
– Kokoelma on minulle tärkeä. Olimme kumpikin tosi kiinnostuneita musahommista jo silloin, kun asuimme lapsuudenkodissa, kulttuuri- ja musiikkialalla työskentelevä Teittinen sanoo.
– Musiikista voi jäädä todella vahva muistikytkös esimerkiksi siihen, missä paikassa, millaisessa tilanteessa ja keiden kanssa tiettyä sitä on kuunnellut. Tietyt bändit ja kappaleet ovat aikakone veljen kanssa jaettuun maailmaan.
Niinpä hän toisinaan yrittää tietoisesti keskittyä isoveljeensä liittyviin hyviin muistoihin ja tunnetiloihin.
Ja huomaa välillä hymyilevänsä itsekseen niiden äärellä.