Masennus muuttaa sairastajaansa kokonaisvaltaisesti. Uuden tutkimuksen mukaan tämän mielenterveyden häiriön voi tunnistaa jopa puheesta ja kirjoituksista.
Clinical Psychological Science -julkaisussa esitellyssä tuoreessa tutkimuksessa nimittäin havaittiin, että masennuksesta kärsivien kieli eroaa merkittävästi terveiden ihmisten puheesta.
Tutkijat kirjoittavat The Conversationissa julkaistussa artikkelissaan, että tiedemiehet ovat jo pitkään yrittäneet selvittää masennuksen ja kielen välistä yhteyttä. Aiemmin tutkijat ovat analysoineet masennuksesta kärsivien kirjoituksia, kuten päiväkirjoja.
Nykyteknologia kuitenkin analysoi paljon tutkijoita nopeammin valtavia tietomassoja ja pystyy paikantamaan myös sellaisia kielellisiä piirteitä, joita ihmiset eivät välttämättä huomaa. Tutkijat päättivät ohjata tietokoneen käsittelemään 64 eri mielenterveyttä käsittelevältä keskustelupalstalta löytyvien, yli 6400 jäsenen kielenkäyttöä.
"Aina", "ei mitään", "täysin"
Foorumeilla käydyissä keskusteluissa havaittiin vilisevän niin sanottuja äärimmäisiä ilmauksia, kuten ”aina”, ”ei mitään” ja ”täysin”. Tutkijoiden mukaan tämä kertoo masennuksesta kärsivien ihmisten mustavalkoisesta maailmankuvasta.
Vertaillessaan keräämänsä aineistoa kontrollifoorumeihin, kuten äitien ja opiskelijoiden keskustelupalstoihin, tutkijat huomasivat, että ahdistuneisuutta ja masennusta käsittelevillä palstoilla esiintyi keskimäärin puolet enemmän äärimmäisiä ilmauksia. Itsemurhaa käsittelevillä foorumeilla määrä oli jopa 80 prosenttia suurempi kuin mieleltään terveiksi oletettujen keskusteluissa.
Masentuneet puhuvat paljon itsestään
Masentuneiden kielessä näkyi myös tavallista enemmän ensimmäistä persoonaa, ”minä”. Vähemmän taas esiintyi muista käytettäviä pronomineja, kuten ”sinä” tai ”he”.
Ensimmäisen persoonan runsas käyttö voi kieliä siitä, että masentuneet ovat terveitä ihmisiä enemmän keskittyneitä omaan itseensä. Tutkijoiden mukaan pronominien käyttö puheessa voi paljastaa masennuksen luotettavammin kuin kielteisiä tunteita kuvailevat sanat, kuten ”yksinäinen”, ”surullinen” tai ”lohduton”.
Tutkijat huomauttavat, että piehtarointi itsesäälissä ja sosiaalinen eristäytyminen ovat tyypillisiä masennuksen merkkejä. Kiinnostava kysymys kuitenkin on, miten kielellinen ilmaisu vaikuttaa huomion kohdistamiseen tai ajattelutapoihin. Toisin sanoen tutkijoiden mielenkiinto kohdistuu siihen, aiheuttaako masennus itsekeskeisyyttä vai itsekeskeisyys masennusta.
Pelkkä kieli ei ole merkki mielenterveyden häiriöistä
Tutkijoiden mukaan masentuneiden kielen ymmärtäminen on paitsi mielenkiintoista, myös tärkeää. On tosin huomattava, ettei pelkkä kielellinen ilmaisu ole välttämättä merkki mielenterveyden häiriöistä.
Koneoppimisen avulla masennuksesta kärsivät on joka tapauksessa helpompi löytää ja saattaa hoidon piiriin. Löydettävää riittääkin: Maailman terveysjärjestön mukaan maapallolla elää yli 300 miljoonaa masennuksen kanssa painivaa ihmistä.
Lähde: The Conversation, Bustle
***
Mielenterveysongelmat, kuten masennus, saatetaan kokea häpeällisiksi. Rohkea Anna-Leena Härkönen kertoi Huomenta Suomessa omasta kamppailustaan masennuksen kanssa. Katso koskettava haastattelu alta.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.