Tutkimus paljastaa uusia haittoja liian pitkäksi venähtäneistä päiväunista

6:23img
KATSO MYÖS: Unen aikana aivot "puhdistuvat" – näin liian vähäinen nukkuminen vaikuttaa: "Voi osaltaan olla aiheuttamassa muistivaikeuksia".
Julkaistu 14.05.2023 15:31

Emmi Niiniaho

Täydellisen mittaiset päiväunet voivat tuoda jopa terveyshyötyjä, mutta liian pitkät torkut on linkitetty erilaisissa tutkimuksissa hyvin laajaan joukkoon erilaisia terveysongelmia.

Obesity-julkaisussa esitellyn tutkimuksen mukaan pitkillä päiväunilla on yhteys joukkoon negatiivisia terveysvaikutuksia, kirjoittaa New York Post.

Olemme aiemmin kertoneet tutkimusanalyysista, jonka mukaan yli tunnin mittaiset päiväunet voivat altistaa sydän- ja verisuonisairauksille sekä johtaa jopa ennenaikaiseen hautaan.

Lue myös: Otatko päiväunet joka päivä? Tutkimus: Tapaan liittyy huolestuttava terveysriski

Pitkät päiväunet linkittyvät liikalihavuuteen

Harvardin lääketieteellisen yliopiston toiseksi suurimman opetussairaalan, Brigham and Women's Hospitalin tutkijat arvioivat 3275 aikuisen uni- ja terveystottumuksia Espanjan Murcian alueella, jossa siesta eli lounaan jälkeinen lepohetki on osa kulttuuria.

Tutkimukseen osallistuneista aikuisista 35 prosenttia kertoi viettävänsä siestaa usein, ja 16 prosenttia heistä paljasti yleensä nukkuvansa tällöin 30 minuuttia tai pidempään.

päiväunet, nukkua, torkkua (1)

Pidempiin päiväuniin liittyivät tutkimuksen mukaan myös myöhäisemmät nukkumaanmeno- ja ruokailuajat, kasvanut annoskoko lounalla sekä tupakointi.

Verrattuna heihin, jotka eivät nukkuneet päiväunia, pitkillä siestan viettäjillä todettiin olevan korkeampi painoindeksi ja vyötärön ympärysmitta, korkeampi verenpaine sekä yleisesti ottaen aineenvaihduntaan liittyviä oireyhtymiä. Nämä kaikki linkittyvät liikalihavuuteen, diabetekseen sekä sydänsairauksiin.

Päiväunien ystäville lohdullisena tietona vastaavia terveyshuolia ei noussut esille, jos torkut pysyivät alle puolessa tunnissa.

Lue myös: Pakko käydä päiväunille? Ei enää tokkuraista oloa – lue vinkit täydellisiin nokosiin

Napakat päiväunet voivat olla terveysteko

Alle puolen tunnin nokoset ottaneilla siestan viettäjillä oli tutkimuksen mukaan epätodennäköisemmin korkea verenpaine kuin heillä, jotka eivät ottaneet lainkaan päiväunia.

päiväunet, nukkua, torkkua

Sopivan pituisista päiväunista voi olla myös hyötyä.

Napakoiden päiväunien on todettu myös alentavan verenpainetta jopa lääkkeiden veroisesti. Tutkimuksissa torkkujen on myös todettu tehostavan muistia ja aivojen toimintaa.

– Kaikki siestat eivät ole samanlaisia. Ajan pituus, nukkumisasento ja muut erityiset tekijät voivat vaikuttaa päiväunien terveysvaikutuksiin, Marta Garaulet, Brigham and Women’s Hospitalin vieraileva tutkija totesi tutkimuksen lehdistötiedotteessa.

Lue myös: "Enneunet" peilaavat mahdollisia tulevaisuuden tapahtumia – tutkija selittää ilmiön taustoja

Lue myös: Joillain on taipumus nähdä enemmän painajaisia kuin toisilla – miten arkielämää häiritseviä unia voidaan hoitaa?

Katso myös: Miten unia voidaan tulkita?

2:45img

Unien avulla voi oppia enemmän omasta itsestään.

Lähteet: Obesity research journalNew York Post

Tuoreimmat aiheesta

Nukkuminen