Työllisyysaste nousi marraskuussa lähes 73 prosenttiin – luku on mittaushistorian korkein

1:58img
Työllisyysaste nousee tulevina vuosina, kertoi ennuste marraskuussa.
Julkaistu 21.12.2021 09:26

MTV UUTISET - STT

Työllisyysasteen trendi nousi marraskuussa 72,8 prosenttiin, kertoo Tilastokeskus. Työttömyysasteen trendi putosi puolestaan 6,9 prosenttiin.Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist pitää työllisyysasteen trendilukua erinomaisena.

– Trendi ylittää jo koronakriisin alkua edeltäneen tason ja on samalla mittaushistorian korkein, Appelqvist kirjoittaa kommentissaan.

Sen sijaan työttömyysasteen trendi ei ole vielä painunut aivan koronakriisin alkua edeltäneelle tasolle, mutta maaliviiva alkaa jo hänen mukaansa häämöttää.

Hyvästä talouskehityksestä kertoo myös se, että uusien avoimien työpaikkojen määrä kasvoi marraskuussa peräti 88 prosenttia vuoden takaisesta. Uusia avoimia työpaikkoja oli 93  000, kun vuosi sitten niitä oli 49 000.

Pitkäaikaistyöttömiä oli marraskuussa kuitenkin 106 200. Appelqvist pitää pitkäaikaistyöttömyyden alenemista hämmentävän hitaana.

– Luku on korkea, eikä parannusta tullut edellisestä kuukaudesta kuin alle 2 000 henkeä, vaikka työllisyyden kysyntä jatkui poikkeuksellisen voimakkaana, hän ihmettelee.

Pitkäaikaistyöttyömyys sulaa hitaasti

Sen sijaan uusia alkaneita työttömyysjaksoja oli marraskuussa erittäin vähän.

– Uusia työttömiä ei siis tule juurikaan, vaan pääasiallinen haaste on se, miten kertaalleen työpaikkansa menettäneet saataisiin innostettua takaisin aktiiviseen työnhakuun, Appelqvist arvioi. 

Hän varoittaa kuitenkin, että näköala lähikuukausille ei ole työllisyydessä yhtä vahva kuin marraskuussa. Hänen mukaansa todennäköistä on, että työllisyyden paraneminen ottaa vähintäänkin jonkinlaista aikalisää talven aikana.

– Omikronmuunnoksen aiheuttama epidemiatilanteen heikentyminen kohdistuu ensisijaisesti työvoimavaltaisille palvelualoille, joissa saatetaan nähdä taas lomautuksia. Tällä hetkellä epävarmuus on poikkeuksellisen suurta ensi vuoden alun osalta, Appelqvist ennustaa.

Työllisiä oli vajaat 2,6 miljoonaa

Tilastokeskuksen mukaan työllisiä oli marraskuussa 62 000 enemmän ja työttömiä 24 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työllisiä oli vajaat 2,6 miljoonaa ja työttömiä 164 000. Työllisten määrä kasvoi 2,5 prosenttia, ja työttömien määrä supistui 12,5 prosenttia.

Työ- ja elinkeinotoimistoissa sekä kuntakokeiluissa oli marraskuun lopussa kaikkiaan 253 000 työttömää työnhakijaa. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 62  000 pienempi kuin viime vuoden marraskuussa.

Ero Tilastokeskuksen sekä työ- ja elinkeinoministeriön luvuissa selittyy sillä, että Tilastokeskuksen määritelmä työttömistä on tiukempi kuin ministeriön. Tilastokeskuksen luvut perustuvat otantaan, ja ne ovat kansainvälisesti vertailukelpoisia.

Tuoreimmat aiheesta

Työllisyys