Uusi leukemialääke auttaisi tulevaisuudessa 5–10 lasta vuosittain: Suomessa mietitään, otetaanko kallis lääke käyttöön terveydenhuollossa

13:32img
Julkaistu 04.11.2018 09:01
Toimittajan kuva

Juulia Jaulimo

juulia.jaulimo@mtv.fi

Syöpähoidot kehittyvät kaiken aikaa. Parhaillaan vaikeiden leukemioiden hoitoon kehitetty lääke on saanut myyntiluvan Yhdysvalloissa. Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto (Palko) pohtii jatkossa suositusta, otetaanko kallis lääke käyttöön myös Suomen terveydenhuollossa.

Uudesta lääkkeestä keskusteltiin Huomenta Suomessa 17.10.2018. 

TYKSin lastentautien ja lasten hematologian erikoislääkärin Päivi Lähteenmäen mukaan hoidosta saattaisi tulevaisuudessa hyötyä 5-10 lapsipotilasta vuosittain.

Muutama vuosi sitten Suomesta lähetettiin kaksi vaikeahoitoista uusiutunutta leukemiatapausta Osloon, jossa oli käynnistynyt tutkimus uudesta, tiettyihin vaikeisiin leukemiatapauksiin soveltuvasta CAR-T-hoitomuodosta.

Tutkimuksessa selvitettiin uuden hoidon toimivuutta lymfoblastileukemiaa sairastavilla lapsipotilailla. Kyseessä oli maailmalla toiveita herättänyt hoito, jossa potilaan omia T-soluja aktivoidaan tuhoamaan syöpäsoluja.

Tutkimuksessa hoidosta saatiin niin hyviä tuloksia, että lääkkeelle päätettiin antaa myyntilupa Yhdysvalloissa. Nyt lääke on tulossa myös Euroopan markkinoille.

– Lääke on merkittävä edistys leukemian hoidossa, mutta se soveltuu kuitenkin vain erittäin harvoille, pienelle osalle vaikeaa B-solutyypin leukemiaa sairastaville potilaille, Lähteenmäki painottaa.

Ensimmäistä potilasta hoidettu Suomessa

Lääke soveltuu leukemian hoitoon tilanteissa, joissa kaikki muut perinteiset lääkehoidot ja kantasolusiirtohoito ovat osoittautuneet tehottomiksi.

MTV Uutiset yritti tavoittaa haastateltaviksi perheitä, jotka saivat pari vuotta sitten Oslon tutkimuksesta apua lastensa leukemiaan. Vanhemmat eivät kuitenkaan halunneet haastateltaviksi.

Hiljattain Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä on hoidettu harvinaista imukudossyöpää sairastavaa perheenäitiä, joka on saanut ensimmäistä kertaa CAR-T-hoitoa Suomessa.

MTV Uutiset kertoi hänen tapauksestaan aiemmin tässä kuussa. Nainen sai apua hoidosta ja voi parhaillaan hyvin.

Lue juttu: Uusi syöpähoito voi pelastaa vuosia kärsineen suomalaisnaisen työkykyiseksi – ”Voidaan puhua lääketieteellisestä läpimurrosta”

– Lapsipotilaita ei Suomessa vielä ole ollut, mutta on mahdollista, että näissä erikoistilanteissa lääkettä voitaisiin jatkossa antaa.

Suomessa alkamassa oma tutkimus

Lähteenmäen mukaan Suomikin on pääsemässä mukaan tutkimukseen, jossa selvitetään, voidaanko CAR-T-hoitoa käyttää jo niin kutsutussa ensilinjan hoidossa vaikeaa leukemiahoitoa sairastaville potilaille.

Ensilinjan hoidolla tarkoitetaan potilaalle sairauden tavanomaisen alkuhoidon jälkeen toteutettavaa hoitoa.

– Tutkimuksessa selvitetään, voisiko tulossa olevan raskaan kantasolusiirtohoidon korvata CAR-T- soluhoidolla, joka hoitona on lyhyt, joskin sivuvaikutuksia aiheuttava sekin, mutta tulokset voivat olla hyviä.

CAR-T-soluhoidolla on saatu hyviä tuloksia juuri tietyissä leukemiatapauksissa. Yhdeksässä tapauksessa kymmenestä tauti on saatu kuriin, ja vuosi hoidon jälkeen noin 60-70 prosenttia potilaista on yhä tautivapaita.

Yhdysvalloissa CAR-T-hoito alkaa olla jo laajemminkin osa imukudossyövän sekä nuorten ja lasten lymfaattisten leukemioiden hoitoa.

Tuoreimmat aiheesta

Syöpä