Vatsa litteäksi mindfulnessin avulla? Tietoisuus voi auttaa pitämään kilot kurissa

nainen5
Omien tunteiden ja ajastusten tiedostaminen voi olla hyödyksi monella eri elämän osa-alueella. Shutterstock
Julkaistu 23.10.2015 06:31

Tuuli Lindgren

tuuli.lindgren@mtv.fi

Mindfulnessin eli tietoisen läsnäolon sanotaan auttavan muun muassa stressiin ja uniongelmiin. Tuoreen tutkimuksen mukaan mindfulnessilla on yhteys myös painoon, uutisoi Science Daily. 

Tietoinen läsnäolo on ollut viime vuosina paljon pinnalla. Mindfulnessiin liittyy harjoituksia, jotka auttavat muun muassa rauhoittumaan, hallitsemaan stressiä ja nukkumaan paremmin. Mindfulness voi olla meditaatiota ja harjoituksia, mutta sanalla voidaan tarkoittaa myös arkipäiväistä tietoisuutta tunteista ja ajatuksista. Tällaisessa merkityksessä sana tarkoittaa oikeastaan personaallisuuden piirrettä. 

– Suurin osa ihmisistä ei meditoi, muistuttaa Eric Loucks Brownin yliopistosta.

International Journal of Behavioral Medicine -lehdessä julkaistu tutkimus esittää, että mindfulnessiksikin kutsuttu tietoisuus on yhteydessä hoikkuuteen, kun taas vähempi tietoisuus näyttää linkittyvän ylipainoon. Loucksin tutkimukseen osallistui 394 henkilöä. Tutkimuksessa käytettiin apuna Mindfulness Attention Awareness Scale -asteikkoa. Myös tutkittavien painoindeksiä, terveyttä ja elintapoja seurattiin. 

Tutkimustulokset eivät kerro, onko mindfulnessin ja pienemmän painoindeksin välillä syy-seuraussuhdetta, mutta aiemmissa tutkimuksissa mindfulnessin on todettu olevan avuksi mielitekojen selättämisessä ja terveellisen ruokavalion omaksumisessa. Mindfulness voi myös auttaa innostumaan liikunnasta.  

Ota avuksi myös oikeat vatsalihasliikkeet, katso video:

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Lähde:  Science Daily

Tuoreimmat aiheesta

Mindfulness