Ukrainalaisjoukkojen tilannetta kuvataan vaikeaksi.
Venäjä on aloittanut merkittävän vastahyökkäyksen Kurskin alueella, väittävät korkea-arvoinen venäläiskomentaja ja Venäjä-mieliset sotabloggaajat.
Taisteluista on niukasti vahvistettuja tietoja. Virallinen Ukraina tai Venäjän puolustusministeriö eivät ole kommentoineet väitettyä hyökkäystä.
Venäjä on vallannut takaisin noin 10 asutuskeskusta Kurskin alueella, väittää Venäjän puolella taistelevien Tshetshenian Akhmat-joukkojen komentaja Apti Alaudinov Venäjän valtion uutistoimisto Tassin mukaan.
– Tilanne on meille hyvä, sanoo Alaudinov Tassille.
Myös Venäjän puolustusministeriö väittää venäläisjoukkojen lyöneen joitain ukrainalaisyksiköitä Kurskin alueen kylissä. Puolustusministeriö ei kuitenkaan suoraan kommentoinut väitteitä vastahyökkäyksestä.
Uutistoimisto Reutersin mukaan kaksi merkittävää Venäjä-mielistä sotabloggaajaa on kuvaillut Kurskin alueen vastahyökkäystä merkittäväksi, uutistoimisto Reuters kirjoittaa.
Sotaa seuraavat ukrainalaiset sota-asiantuntijat puolestaan ovat kuvailleet tilannetta heidän joukkojen kannalta vaikeaksi.
– Kyllä, venäläiset ovat todella aloittaneet hyökkäyksen Kurskin alueella, kirjoittaa Sternenko Telegram-viestipalvelussa.
Hänen mukaansa ukrainalaisjoukkojen ongelmat Kurskissa ovat samat kuin kaikkialla muuallakin. Alueella taistelee useita ukrainalaisyksiköitä, joilta puuttuu yhtenäinen johto ja yhteistyö.
Tästä seuraa puolustuksen "hajaantuminen ja sekasorto", Sternenko sanoo.
– Tilanne voi kehittyä huonosti hallituksi kriisiksi, Sternenko toteaa.
– Joissain tapauksissa johto on reagoinut vastuuttomasti taistelijoiden raportteihin. Siitä tuli julma vitsi, kirjoittaa puolestaan ukrainalaissotilas Stanislav Osman Telegramissa.
Tiedossa ei ole, kuinka suurella voimalla Venäjä hyökkää.
Yleisesti uskotaan, ettei Venäjä ole siirtänyt Kurskiin suuria määriä joukkojaan ainakaan Itä-Ukrainan Donetskin alueelta, jossa se pyrkii valloittamaan strategisesti tärkeän Pokrovskin kaupungin.
Venäläisväitteiden mukaan ukrainalaisjoukot yrittävät häiritä Venäjän hyökkäystä iskemällä sen kylkiin raja-alueiden yli.
Panssareita joen yli?
Venäjän väitetyn Kurskin hyökkäyksen sanotaan kohdistuvan ukrainalaisjoukkojen vasenta sivustaa vastaan. Sotaa seuraavan ukrainalaisen DeepState-ryhmän mukaan tilanne on huonontunut ukrainalaisten kannalta.
Venäläisjoukkojen väitetään videon perusteella onnistuneen työntämään ainakin kahdeksan taistelupanssarivaunua ja panssariajoneuvoa Seymjoen yli, kirjoittaa Foreign Policy Research Instituten sota-asiantuntija Rob Lee viestipalvelu X:ssä.
Jos julkaisu ei näy, voi sen katsoa täältä.
Näin siitä huolimatta, että Ukraina on hyökännyt alueen siltoja vastaan ja pyrkinyt näin vaikeuttamaan venäläisjoukkojen liikkumista. Panssarit hyökkäsivät Snagostin kylään, Lee kirjoittaa.
Venäläisjoukot mahdollisesti hyödynsivät hyökkäyksessään rakentamaansa uutta siltaa, spekuloi Radio Free Europe/Radio Libertyn toimittaja Mark Krutov satelliittikuvien perusteella.
Sosiaalisessa mediassa leviää myös useita videoita, joissa väitetysti näkyy venäläisjoukkoja saattamassa vangeiksi jääneitä ukrainalaissotilaita. Tiedossa ei ole, näkyykö videoissa sama vankijoukko useaan otteeseen.
"Jos Kurskin operaatio epäonnistuu"
Ukraina hyökkäsi Kurskin alueelle elokuussa ja eteni heikosti puolustetulle venäläisalueelle nopeasti. Ukraina on syvimmillään edennyt Kurskissa noin 30 kilometrin syvyyteen.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on väittänyt ukrainalaisjoukkojen pitävän hallussaan noin 100 asutuskeskusta ja 1 300 neliökilometriä maaperää Venäjän puolella. Venäjä on väittänyt lukujen olevan pienempiä.
Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Ryhor Nizhnikau totesi elokuun puolivälissä MTV Uutisille, että Kurskin hyökkäys on oire Zelenskyille tyypillisestä tavasta johtaa "megatarinoilla".
– Kyse ei ole strategisesta visiosta, vaan taktisesta ratkaisusta. Tällä muutetaan sitä, miten sotaa katsotaan tänään ja huomenna. Tämä on Zelenskyin tyyli, Nizhnikau sanoi puhelimitse.
– Zelenskyi on puhunut siitä, miten Ukraina tuo sodan Venäjälle, hän jatkoi.
Eri asia on, mikä on operaation pitkänajan arvo, Nizhnikau muistutti.
– Paljon riippuu siitä, mitä Ukraina saavuttaa. Ennemmin tai myöhemmin ukrainalaisjoukot vetäytyvät Venäjältä ja tämä hyökkäys mahdollisesti unohdetaan, Nizhnikau arvioi.
– Jos Kurskin operaatio epäonnistuu, tullaan sitä käymään läpi yhtä tarkasti. Miksi lähetimme joukkoja Venäjälle moraalipiikin takia, kun niitä olisi tarvittu enemmän Itä-Ukrainassa?, hän jatkoi.
Lue lisää: Kurskin hyökkäys on oire Zelenskyin tavasta johtaa "megatarinoilla", ja tutkija näkee siinä Ukrainan suuren ongelman
Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjä-ryhmän erikoistutkija Pentti Forsström piti elokuun lopussa selvänä, että ennemmin tai myöhemmin Venäjä hyökkää voimalla Kurskin alueella.
– Se Kurskin miehitys ei käy laatuunsa, se täytyy saada takaisin. Odotan, että venäläiset hyökkäävät Kurskin mutkaan, hän jatkaa.