Alko julkaisi keskiviikkona elokuun myyntitilastonsa. Kohuttujen 8-prosenttisten juomien myynnin vapautuminen näkyi edelleen Alkon myynneissä.
Alkon elokuun kokonaislitramyynti laski 4,4 prosenttia, yrityksestä tiedotetaan. Viinien myyntilitrat laskivat noin 5 prosenttia ja väkevien 6 prosenttia. Panimotuotteiden eli juomasekoitusten, oluiden ja siidereiden myynti nousi 1,5 prosenttia ja alkoholittomien myynti nousi 8 prosenttia.
Alkon punaviinien myynti laski elokuussa 5,6 prosenttia, valkoviinien 4,8 prosenttia, kuohuviinien 3,6 prosenttia, ja roseeviinien 1,8 prosenttia.
Lue myös: "Valkoista, roseeta ja kuohuvaa" – ennätyslämmin kesä on ollut terassien kulta-aikaa
"Myynnin lasku on meillä alkuvuodesta syventynyt"
Alkosta arvellaan, että myyntiin on vaikuttanut kesäkuinen lakimuutos. Uuden alkoholilain myötä enintään 8-prosenttisten käymisteitse valmistettujen alkoholijuomien myynti on mahdollista myös päivittäistavarakaupoissa.
– Alkuvuoden myyntiin vaikutti viinien ja väkevien juomien alkoholiveron korotukset sekä kuluttajien kukkarossa tuntuva talouden epävarma tilanne. Alkoholilain muutos toi tähän vielä oman lisämausteensa ja myynnin lasku on meillä alkuvuodesta syventynyt, sanoo liiketoimintajohtaja Kari Pennanen tiedotteessa.
Alkon kokonaislitramyynnistä 62 prosenttia on viinejä ja myynnillisesti merkittävimmät muutokset näkyvätkin juuri tässä tuoteryhmässä.
Yli 8-prosenttisten juomien myynti laskenut
Pennasen mukaan eniten myynninlaskua litroissa on ollut yli 8-prosenttisissa viineissä.
– Myös yli 8-prosenttisten oluiden myynti on laskenut selvästi.
Pennanen muistuttaa, että ruokakauppoja on noin 12 kertaa enemmän kuin Alkon myymälöitä. Myös myymälöiden aukioloajat ovat laajemmat.
– Ruokakaupathan myyvät alkoholijuomia myös sunnuntaisin. On selvää, että tämä näkyy myös meidän myyntilitroissamme. Nähtäväksi jää, miten pysyvää asiakkaiden ostokäyttäytymisen muutos on, osin ehkä ollaan vielä kokeilumielellä liikenteessä.
Lue myös: Alkosta vinkataan: Muovisesta viinipullosta "salonkikelpoinen" helposti
Katso myös: Makutestissä 8-prosenttiset "kohuviinit"
8:45