Kalayhdistyksestä vinkataan parhaat tärpit joulun kalaostoksille.
Erilaiset kalaherkut kuuluvat tärkeänä osana monen suomalaisen joulupöytään. Joulu onkin vuoden kiireisintä aikaa kalakaupoissa ja kauppojen kalatiskeillä. Ostoskoreihin napataan muun muassa graavi- ja savukaloja, mätiä, sillejä ja silakoita.
Pro Kala ry:n mukaan myös osterit, meriravut ja muut merenelävät ovat alkaneet saada jalansijaa suomalaisessa joulupöydässä.
Nappaa reseptit: Valkosipulisilakat, sinappisilakat ja ranskalainen sinappisilli
Joulun suosikkikalat
Turun kauppahallissa sijaitsevan Kalaliike S.Wallinin yrittäjä Jaakko Manelius sanoo, että joulun suosituimpia kaloja määrällisesti mitattuna ovat lohi, kirjolohi ja siika.
– Moni ostaa lohta reilun kilonkin eri muodoissaan. Silakkaa ja silliä voi olla myös lukumäärältään yhtä monessa paketissa kuin vaikka lohta, mutta niitä ostetaan usein pienempiä määriä, yleensä muutamia satoja grammoja, Manelius kertoo Pro Kala ry:n tiedotteessa.
Lue myös: Silakkaa ja silliä joulupöytään – nappaa herkulliset reseptivinkit!
Muista! Älä osta tuorekalaa liian aikaisin
Kiireisimmän kauppapäivän arvellaan tänä jouluna olevan aattoa edeltävä maanantai. Se onkin oiva päivä ostaa tuoretiskistä hankittavat kalat. Monet kaupat ja kalatiskit ovat auki myös jouluaattona. Tuorekalaa ei kannata hankkia jääkaappiin liian aikaisin, jotta se ei pilaannu.
Sen sijaan marinadissa olevat sillit ja silakat voi Maneliuksen mukaan hankkia vaikka heti. Ne säilyvät mainiosti reilun viikon.
Vakuumiin ja suojakaasuun pakatut kalat säilyvät avaamattomassa pakkauksessa määriteltyyn viimeiseen käyttöpäivään, kunhan ne säilyttää jääkaapissa oikeassa lämpötilassa.
Kalayhdistyksestä muistutetaan, että on parempi idea hankkia useampia pienempiä pakkauksia kuin yksi iso, sillä pienempiä pakkauksia voi avata aina tarpeen mukaan.
Paljonko kalaa joulupöytään?
Jos kala on varsinainen pääruoka, perkaamatonta kalaa kannattaa varata noin 250 grammaa per henkilö. Perattua kalaa, jossa on nahka ja ruodot jäljellä, tarvitaan noin 150–200 grammaa. Valmista fileetä voi annokseen laittaa 100–150 grammaa.
Noutopöytään katettavaa graavi- tai kylmäsavukalaa kannattaa varata 30–80 grammaa henkeä kohden. Jos vaihtoehtoja on useita, vähempi riittää. Jos taas kala on pääosassa, sitä syödään enemmän.
Lue myös:
Tee tämä graavilohikikka jo nyt – säästät jouluna rahaa ja aikaa
Ovatko vakuumiin pakatut graavikirjolohet oikeasti hyviä? Suosikki selvisi makutestissä
Mikä on graavilohen ja kylmäsavustetun lohen ero?
9:21