Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Graavattu lohi kastikkeen kera

Julkaistu 18.02.2013 00:00

Lohen itse graavaaminen on usein suorastaan hyvä liiketoimi. Graavaa iso pala ja pakasta ylijäänyt osa.

Kahdeksalle

  • 1,5 kg lohifileetä, keskipalaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 dl suolaa
  • 3 tl kokonaisia valkopippureita
  • tillisilppua

Kastike

  • 1,5 rkl suomalaista sinappia
  • 2 tl dijonsinappia
  • 1 rkl sokeria
  • 2 rkl viinietikkaa
  • 3 dl rypsiöljyä
  • tillisilppua

Valmistusohje

1. Rouhi valkopippurit, sekoita suolan ja sokerin kanssa. Hiero fileisiin hiukan seosta.

2. Laita fileet vastakkain lihapuolet toisiaan kohti ja loput mausteseoksesta niiden väliin.

3. Laita fileet muovipussiin. Solmi ja laita pussi jääkaappiin 1-2 vuorokaudeksi. Kääntele pussia ajoittain. Kaada pois suolaliemi ja raaputa mausteet kalan pinnalta ja viipaloi lohifilee.

4. Sekoita kastikeainekset ja tarjoile graavilohen kanssa.

Tuoreimmat aiheesta

Graavilohi