Sulata murotaikina pakkauksen ohjeen mukaan, säilytä sulanut taikina jääkaapissa. Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Purista sitruunan mehu astiaan, johon mahtuu kilo omenoita. Kuori ja lohko omenat ja laita ne sitruunamehuun, jotta ne eivät tummenisi.
Sulata voi isossa kasarissa, lisää sokeri, omenalohkot ja Galliano. Paahda omenoita pannulla kuumalla liedellä, kunnes kaikki sokeri on sulanut ja pannulla oleva neste muuttuu siirappimaiseksi.
Painele toinen paketti murotaikinaa korkeareunaiseen uunivuokaan, aseta taikina vuoan pohjalla ja painele sormilla kohti reunoja, niin että saat taikinan nousemaan reunojen laitaan saakka.
Kauli toinen taikina 5 millimetrinpaksuiseksi levyksi, käytä apuna vehnäjauhoja, jottei taikina tartu kaulimeen tai alustaan.
Leikkaa levystä halkaisijaltaan 4 cm piirakkavuokaa suurempi ympyrä. Kaada paistetut omenalohkot vuokaan ja nosta taikinaympyrä kuoreksi omenoiden päälle, painele taikinakuori tiiviisti vuoan reunoille. Pistä kuoreen ilmareikiä haarukalla.
Paista ensin 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia, laske lämpö sitten 175-asteeseen ja paista vielä 30 minuuttia. Anna valmiin piirakan jäähtyä hyvin ennen kuin irrotat sen vuoasta.
Kastike: Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi, lisää tuorejuusto, tomusokeri ja kaneli. Sekoita tasaiseksi ja tarjoile omenapiirakan kanssa.