Parsa-varhaisperunavoileipäkakku valmistuu näin:
- Leikkaa kuorittu kurkku siivuiksi ja laita maustumaan 1-2-3-liemeen (1 osa etikkaa, 2 osaa sokeria, 3 osaa vettä) muutamaksi tunniksi.
- Keitä perunat kypsiksi. Lisää perunoiden joukkoon kasvisliemi, suolaa ja mustapippuria. Rouhi perunat haarukalla rikki.
- Leikkaa parsan varret hienoksi ja keitä suolavedessä noin minuutin. Laita jääkylmään veteen, jotta keittyminen pysähtyy. Säästä parsan keitinlientä leipien kostutukseen.
- Leikkaa tomaatti neljään osaan ja poista kuori, sekä keskusta. Kuutioi tomaatti pieniksi.
- Hienonna kevätsipuli hienoksi.
- Sekoita majoneesin joukkoon, peruna, parsat, kevätsipuli, sitruunamehu, suola ja mustapippuri. Tarkista maku.
- Laita noin 1 cm paksuiset leivän viipaleet pellille ja kostuta parsaliemellä.
- Laita parsa-perunamassa leipien väliin ja kokoa kerroksittain esimerkiksi tuorekelmutettuun lepävuokaan.
- Laita leivät tuorekelmuun ja anna tekeytyä pienen painon alla jääkaapissa noin 6-12 tuntia.
- Nosta kakku pois vuoasta kelmun avulla. Vaahdota smetana sähkövatkaimella ja levitä kakun päälle. Koristele voileipäkakku hunajanauriilla, parsalla ja miniretiisillä.