Leipä:
Laita uuni kuumenemaan 190 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää olut. Sekoita, mutta älä vaivaa. Aseta halkaisijaltaan 19 cm kokoinen kakkurengas leivinpaperin päälle uunipellille. Suihkauta vuokasprayllä. Kaada taikina renkaaseen. Paista n. 50 minuuttia, kunnes pinta on kullanruskea.
Irrota leipä renkaasta ja anna jäähtyä.
Täytteet
Murenna kaksi kolmasosaa fetajuustosta. Säästä loput koristeeksi. Kuori ja raasta omenat. Purista päälle sitruunan mehua. Kuutioi hunajameloni pieniksi kuutioiksi. Huuhtele ja pilko salaatti. Ota muutama sokeriherne sivuun koristelua varten, pilko loput. Pese ja viipaloi retiisit, säästä muutama kokonaisena. Halkaise avokadot, poista siemenet. Koverra hedelmälihasta muutama pallo koristeluun, survo loppu karkeaksi soseeksi haarukalla. Purista päälle sitruunan mehua.
Halkaise granaattiomena n. 0,5 cm syvyydeltä, kierrä auki. Taivuta hedelmän kuoria hieman ulospäin. Ota kulho, pidä granaattiomenan puolikasta siemenpuoli alaspäin kulhon yllä. Taputtele hedelmän kuorta voimakkaasti puulastalla, näin siemenet irtoavat helposti. Ota osa siemenistä sivuun koristelua varten.
Kokoaminen
Leikkaa leipä tasaiseksi. Kuutioi ”hattu” krutonkeja varten. Halkaise leipä kahteen osaan.
Laita pohja kakkurenkaan (halkaisija 19 cm) pohjalle. Levitä päälle fetamuru, omenaraaste, hunajamelonikuutio, jäävuorisalaatti, pilkottu sokeriherne, retiisiviipaleet, avokadosose ja granaattiomenan siemenet. Purista päälle vielä hieman sitruunan mehua. Laita toinen leipäpala kanneksi. Laita kakun päälle paino ja laita jääkaappiin tekeytymään.
Krutongit
Paista leipäpalat oliiviöljyssä pannulla rapeiksi. Mausta valkosipulijauheella, mustapippurilla ja suolalla.
Kuorrutus ja koristelu
Paahda siemenet pannulla. Siemenet ovat valmiit, kun ne alkavat kevyesti poksahdella. Sekoita keskenään jogurtti, tuorejuusto ja sinappi.
Ota kakku jääkaapista. Poista rengas. Levitä kuorrute kakun päälle. Koristele kakun päällinen mielesi mukaan sokeriherneillä, retiiseillä, avokadopalloilla, granaattiomenan siemenillä, fetalohkareilla ja siemenseoksella. Tarjoa krutongit kulhossa kakun ohessa, niin ne eivät pääse pehmenemään.