Sulata pakastetaikina ja painele pienien pyöreiden leivosvuokien tai isoon piirakkavuokaan, pohjille ja reunoille. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla 10-15 min kauniin väriseksi.
Survoa punaherukoita hieman ja levitä survos pikkupiiraiden tai ison piirakan pohjalle, jaa päälle vadelmat.
Mittaa täytettä varten kerma, sokeri, perunajauhot ja keltuaiset pinnoitettuun kattilaan. Kuumenna koko ajan hämmentäen, kunnes kiisseli sakenee. Älä keitä. Lisää voi ja vaniljasokeri kiisseliin. Sekoita hyvin. Siirrä seos jäähtymään lasikulhoon jääkaappiin. Vatkaa jäähtynyt kiisseli vaahdoksi. Jaa seos marjojen päälle pikkupiiraisiin tai levitä isoon piirakkaan, tasoita pinta.
Sekoita kuorrutuksen tomusokeri ja sitruunamehu keskenään. Kaada paksuseos tasaiseksi kerrokseksi jäähtyneiden leivosten tai piirakan päälle (paksuus sellainen että leviää itsestään juuri ja juuri). Koristele nonparelleilla, kun pinta on hieman hyytynyt.
Vinkki: voit korvata vaniljakreemin vaniljarahkan (2 dl) ja vaahdotetun vanhanajan vaniljakastikkeen (1 dl) seoksella, pääset helpommalla ja tulos on vähemmän rasvainen.
Resepti: Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy