Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Yrttitarhalohta

Julkaistu 18.02.2013 00:00

Tässä lohi marinoidaan ennen uunissa paistamista. Valmistele ruoka päivää ennen tarjoilua.

Kuudelle

  • 6 viipaletta lohta, selkäpalaa
  • 2 ½ dl valkoviiniä
  • ½ kalaliemikuutio
  • 2 rkl ruokaöljyä
  • ½ sitruunan mehu
  • 1 dl hienonnettua tilliä
  • 3 rkl hienonnettua ruohosipulia
  • 3 rkl hienonnettua persiljaa
  • suolaa ja pippuria

Kastike

  • kalan paistoliemi
  • 2 dl kermaa
  • 1 rkl margariinia
  • 1 rkl vehnäjauhoja
  • ripaus cayennepippuria

Valmistusohje

1. Suomusta lohi ennen viipalointia. Mausta viipaleet suolalla ja pippurilla, laita ne voitelemattomaan uunivuokaan.

2. Sekoita viini ja liemikuutio, kuumenna kattilassa kunnes kuutio on liuennut. Anna seoksen jäähtyä ja lisää siihen sitten öljy ja sitruunamehu. Kaada liemi kalan päälle ja anna maustua kylmässä seuraavaan päivään. Kääntele kalaa muutamaan kertaan sinä aikana.

3. Ripottele 2/3 yrteistä kalalle ja laita vuoka uuniin n. 20 minuutiksi tai kunnes kala tuntuu kypsältä. Nosta kala vuoasta ja siivilöi liemi kattilaan. Pidä kala lämpimänä.

4. Kaada kerma kastikekattilaan ja keitä kokoon liemen kanssa n. 10 minuuttia. Työstä margariini ja jauhot suurukseksi, suurusta kastike. Mausta ripauksella cayennea, tarjoile kala yrttien ja sitruunaviipaleiden kera.

Tuoreimmat aiheesta

Uunilohi