Huippusnookerissa käsillä ennennäkemätön tilaisuus – "Kuin MM-kisat"

Saudi-Arabiassa perjantaina käynnistyvää Snooker Masters -turnausta kutsutaan jo lajin neljänneksi suurkisaksi, vaikka se järjestetään vasta ensimmäistä kertaa. Riadissa jaettavat valtavat palkintorahat voivat toimia katapulttina pelaajan uralle ja rankingsijoitukselle. 

Saudeissa jaetaan palkintorahaa kaikkiaan 2,3 miljoonaa puntaa (reilut 2,7 miljoonaa euroa), ja voittajalle tästä lohkaistaan 500 000 puntaa eli noin 594 000 euroa. Nämä ovat linjassa vuoden isoimman turnauksen, keväällä pelattavien MM-kisojen kanssa.

Turnauksessa on myös historiallisia piirteitä. Yleensä maailmankiertueen pelaajat karsivat turnauksiin esimerkiksi biljardisaleilla Englannissa, mutta Snooker Mastersiin Saudi-Arabiaan pääsee mukaan kaikkiaan 144 keppitaituria. Heistä 128 pelaa paikasta viidennelle kierrokselle, jolla mukaan tulevat myös maailmanlistan 16 parasta. Tässäkin siis noudatellaan MM-kisoista tuttua pelikaaviota – erotuksena kuitenkin se, että kaikki ottelut pelataan kisan päänäyttämöllä. 

Mukana joukossa on myös seitsemän villin kortin saanutta saudipelaajaa, muun muassa vasta 14-vuotias Ziyad Al Qabbani

– Kaikki ovat todella innoissaan, kun meillä on mahdollisuus pelata turnauksessa, joka on kuin MM-kisat. Se, että tällainen turnaus tulee jo alkukaudesta pelkkien MM-kisojen sijaan, on todella hyvä asia, huippupelaaja Judd Trump hehkuttaa Eurosportille

Kenestä maailman ykkönen?

Trump nousi kolmen vuoden tauon jälkeen maailmanrankingin ykköspelaajaksi hävittyään hallitsevalle maailmanmestarille Kyren Wilsonille Xi’an Grand Prix -kisan finaalissa viime sunnuntaina.

Riadissa on kuitenkin jaossa niin paljon rahaa ja rankingpisteitä, että peräti kuusi pelaajaa pystyy syrjäyttämään Trumpin keulapaikalla turnauksen päättyessä 7. syyskuuta. Heidän joukossaan ovat muun muassa Wilson ja lajin kirkkain tähti Ronnie O’Sullivan, joka valloitti Riadissa viime maaliskuussa pelatun huippurahakkaan kutsuturnauksen.

Vaikka maailman 16 parhaiten sijoitettua pelaajaa pääsee suoraan 32 pelaajan kaavioon, he eivät saa lainkaan rankingpisteitä hävitessään avausottelunsa. Tämä tuo paineita muun muassa kevään 2023 maailmanmestarille Luca Brecelille, jonka peli on takunnut pahasti. 

Tällä hetkellä belgialaistaituria povataan kauden päätteeksi sijalle 58, kun varman paikan maailmankiertueelle saa vain 64 pelaajaa. Sesonki on vasta aluillaan, mutta onnistuminen Riadissa on Brecelin kaltaisille pelaajille huipputärkeää.     

Lue myös:

    Uusimmat