Tuoreen tutkimuksen mukaan lyhyet kävelytauot tietyn ajan välein auttavat kumoamaan istumisen haittavaikutuksia.
Istuminen on haitallista – kaikki olemme sen kuulleet.
Liian pitkällinen istuminen aiheuttaa yhteiskunnalle vuosittain muun muassa 1,5 miljardin kustannukset, nostaa rajusti syöpäkuoleman todennäköisyyttä sekä suurentaa vaaraa sairastua aivoinfarktiin.
Tuoreen tutkimuksen mukaan on kuitenkin olemassa hyvin yksinkertainen keino, jolla taistella liiallisen istumisen vaikutuksia vastaan, kirjoittaa New York Post.
Lue myös: Tutkimus: Tähän aikaan päivästä kannattaa liikkua – pienentää diabetesriskiä
Istumisen haittavaikutusten torjumisesta pitäisi puhua enemmän
American College of Sports Medicine -sivustolla julkaistun tutkimuksen mukaan viisi minuuttia kevyttä kävelyä puolen tunnin välein kompensoi joitain lisääntyneitä riskejä, jotka liittyvät pitkittyneeseen istumiseen.
– Olemme tienneet noin vuosikymmenen ajan, että istuminen lisää riskiä useimpiin kroonisiin tauteihin ja lisää aikaisen kuoleman riskiä, päätutkija ja käyttäytymislääketieteen apulaisprofessori Keith Diaz toteaa Columbian yliopiston tiedotteessa.
Diazin mukaan samaan tapaan kuin ihmisiä neuvotaan esimerkiksi syömään puoli kiloa hedelmiä ja vihanneksia päivässä, tulisi samalla tavoin neuvoa myös, miten pitäisi toimia, jotta istumisen haittavaikutuksia pystytään torjumaan.
Diaz ja tämän tutkijatiimi ohjeistivat 11 tutkimukseen osallistunutta henkilöä istumaan ergonomisilla tuoleilla kahdeksan tunnin ajan, mutta pitämään säännöllisesti kävelytaukoja. Osallistujat saivat päättää, kävelisivätkö minuutin ajan puolen tunnin välein, minuutin ajan tunnin välein, viiden minuutin ajan puolen tunnin välein, viiden minuutin ajan tunnin välein tai ei lainkaan.
Tutkijat havaitsivat että viiden minuutin kävely niinkin hitaasti kuin kolmen kilometrin tuntivauhdilla tarjosi parhaat terveysvaikutukset varsinkin verensokerin ja verenpaineen suhteen.
Tutkimuksessa todettiin, että kävelyohjelman noudattaminen alensi verensokeripiikkejä 60 prosenttia ja verenpainepiikkejä noin 4–5 mmHg verrattuna niihin, jotka istuivat koko päivän.
Lue myös: Miksi takapuoleen sattuu? Syitä on monia – osa vaatii lääkärissä käynnin, osa helpottaa itsekseen
Kroonisista sairauksista kärsivät hyötyvät enemmän
Kaikki tutkimukseen osallistuneet olivat yleisesti ottaen terveitä aikuisia, minkä vuoksi voisi olettaa, että he, joilla on kroonisia sairauksia, voisivat tiedotteen mukaan hyötyä kävelytauoista vieläkin enemmän.
Vaikka ei täysin ymmärretä, miksi liian pitkä istuminen on epäterveellistä, Diaz selittää, että yhden teorian mukaan paikallaan oleminen estää lihaksia supistumasta ja toimimasta optimaalisesti, mikä auttaisi säätelemään esimerkiksi verensokeri- ja kolesterolitasoja.
Diaz muistuttaa, että istuminen on todella ammatillinen riski ja loppujen lopuksi terve työntekijä on myös tuottavampi työntekijä.
Lue myös: Istuitko koko päivän koneen ääressä? Tee tämä yksi liike
Lue myös: Selkäkivut ovat yleinen ongelma – näin ehkäiset vaivat: "Kannattaa pitää huolta jo ennen kuin..."
Katso myös: Huimaako ylös noustessa? Tätä ortostaattinen matala verenpaine tarkoittaa
2:30
Lähteet: New York Post, American College of Sports Medicine, Columbia University