ISW: Venäjän kesähyökkäys on alkanut

Venäjän hyökkäysyritykset eivät ole saavuttaneet merkittävää menestystä.

Venäjän kesähyökkäys Ukrainassa on todennäköisesti alkanut, arvioi yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW)

Venäjä teki Itä-Ukrainan Donetskin alueella maanantaina ja tiistaina yhteensä viisi mekanisoitua hyökkäystä, joihin osallistuneiden joukkojen koko vaihteli pataljoonasta komppaniaan, ISW kertoo.

Ajatushautomo ISW:n mukaan tämän kokoluokan paikalliset mekanisoidut hyökkäykset ovat todennäköisesti merkki Venäjän ennustetusta kesähyökkäyksestä.

Ainakin yksi Venäjän mekanisoiduista hyökkäyksistä on edennyt "marginaalisesti" Kostjantynivkan kaupungin liepeillä Donetskin alueella. Samantyyppistä etenemistä on tapahtunut Pobiedan paikkakunnan liepeillä samalla alueella.

ISW:n mukaan Ukraina myös torjui täysin joitain Venäjän hyökkäyksistä. 

Ukraina väitti Venäjän menettäneen 29. heinäkuuta runsaasti kalustoa, esimerkiksi 25 taistelupanssarivaunua ja 38 panssariajoneuvoa. Väitteitä ei ole vahvistettu. 

Ukraina ei ollut artikkelin kirjoittamiseen aikaan vielä kertonut väitteitään Venäjän 30. heinäkuuta kärsimistä tappioista.

Venäjän hyökkäyskyvyn rajat

ISW:n analyysi on jo jonkin aikaa ollut, että Donetskin alueella hyökkäävät venäläisjoukot todennäköisesti pyrkivät valtaamaan Kostjantynivkan sekä katkaisemaan kaupungin ja Vuhledarin välisen moottoritien. 

Tämä voisi pakottaa ukrainalaisjoukot vetäytymään alueelta.

– Venäjän sotilasjohto saattaa pyrkiä etenemään heikentyneillä joukoillaan mahdollisimman pitkälle ennen kuin niiden taistelukyky hiipuu, riippumatta niiden kärsimistä tappioista, ISW kirjoittaa.

Venäläisjoukoilla ei todennäköisesti ole reservejä uuden, tätä suuremman kesähyökkäyksen aloittamiseen Donetskin alueella tai muuallakaan Ukrainassa, ISW arvioi.

ISW:n mukaan on myös mahdollista, että Venäjän sotilasjohto pitää näitä toistuvia, suhteellisen pieniä mekanisoituja hyökkäyksiä riittävinä, jotta se saavuttaa rajoitetut tavoitteensa kesällä.

– Tämänkaltaiset mekanisoidut hyökkäykset edustavat todennäköisesti Venäjän nykyisen hyökkäyskyvyn rajoja. Venäjä ei todennäköisesti pysty käynnistämään erillistä uutta kesähyökkäysoperaatiota materiaalin ja miehistön puutteen vuoksi, ISW katsoo.

– Venäjällä on ollut ongelmia tehdä samanaikaisia laajamittaisia hyökkäysoperaatioita sodan aikana. Venäjä on taipuvainen hyökkäämään "sykäyksittäin" rintaman eri sektoreilla, jolloin yhden alueen intensiteetti vähenee samalla kun toisen alueen intensiteetti kasvaa, ISW jatkaa.

Myös esimerkki Pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö, nykyinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko Pekka Toveri on kritisoitunut sekä Venäjää että Ukrainaa kykenemättömyydestä tehdä laajempia hyökkäyksiä ja hyödyntää eri aselajien yhteistyötä.

Donetskin alue on ollut Venäjän päähyökkäyssuunta koko alkuvuoden. 

Venäjä on edennyt hitaasti kylä ja peltoaukea kerrallaan. Suuria läpimurtoja se ei ole saanut aikaan, mutta toisaalta Ukraina ei myöskään ole kyennyt pysäyttämään hyökkäystä.

Lue myös:

    Uusimmat