Kamala Harrisin kanssa työskennellyt suomalaisprofessori: Biden piilotteli Harrisia

Yhdysvalloissa kansa on jakautunut ja marraskuisista presidentinvaaleista toivotaan nyt löytyvän maata yhdistävä johtaja. Demokraattien presidenttiehdokkaan Kamala Harrisin kanssa aiemmin työskennellyt työelämäprofessori Antti Pentikäinen George Mason yliopistosta kertoo tällaisen olevan hyvin vaikea toive.

MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut Pentikäinen työskenteli Harrisin kanssa muutamia vuosia sitten George Floydin traagisen murhan jälkeen projektissa, jonka tarkoituksena oli pyrkiä ratkaisemaan rasismin aiheuttamia ongelmia rakenteellisella tasolla. Harris kuitenkin jättäytyi pian projektista lähdettyään Joe Bidenin varapresidentiksi.

– Harris on hyvä näkemään rakenteellisia ongelmia ja onkin jännittävä nähdä, miten mahdollisesti presidentiksi päästyään hän näitä isoja rakenteellisia ongelmia lähtee ratkomaan, Pentikäinen pohtii.

Hieman huolta Pentikäisen mukaan aiheuttaa Harrisin vaihtunut avustajakunta, joka herättää kysymyksen onko hänellä haasteita johtamisessa. 

– Harris on varmasti joutunut opettelemaan miten saadaan lojaliteetti, kertoo Pentikäinen.

Kamala Harris on kiistelty hahmo, mutta Pentikäinen korostaa republikaanien mustamaalausyritysten takana kuitenkin olevan piinkova ulkopoliittisissakin kriiseissä kokenut ammattilainen. 

– Hän on strategisissa tilanteissa ollut isossakin roolissa. Harris muun muassa lensi Ukrainaan Venäjän hyökkäyksen alla ja antoi Volodymyr Zelenskyille Yhdysvaltain saamia tiedustelutietoja tulevasta hyökkäyksestä Ukrainaan, Pentikäinen kertoo.

Biden piilotteli Harrisia

Bidenin epäonnistumiseksi Pentikäinen lukee demokraattien tulevien tähtien taustalla pitämisen. 

– Itse olisin nähnyt mielelläni Bidenin avaavan enemmän sitä tulevaisuutta demokraattien uusille tähdille, kuten Harrisille ja auttaa heitä nousemaan. Biden on nähnyt itsensä jotenkin ratkaisuna tähän Trumpin uhkaan, Pentikäinen kertoo. 

Pentikäinen muistuttaa, että Harrisin asemassa oleva nainen on joutunut kohtamaan ennakkoluuloja ja oppinut niiden kanssa selviytymään. Pentikäinen toivookin, että Bidenin vankka vaalikoneisto toimisi hyvässä yhteistyössä Harrisin innokkaan kampanjan kanssa ja antaisi sille tilaa ja toimintavapauden.

Siitä onko Harrisista toivotuksi kansan yhdistäjäksi Pentikäisellä on selkeä mielipide.

– Yksikään ihminen ei siihen yksin pysty. Yhdysvaltojen pitää kohdata menneisyyden haamut, jotka se kieltää hyvin aktiivisesti. Yhdysvallat kuitenkin oli Etelä-Afrikan kaltainen apartheid-valtio vielä muutamaa kymmentä vuotta aikaisemmin eikä siellä myönnetä tätä. Vaatiiko se sitten suuren kriisin ja jopa väkivaltaa vai saako Harris tämän muutoksen aikaiseksi tai liikkeelle niin se on mielenkiintoista, että mitä pitää tehdä että se kansa yhdistyy. 

Lue myös:

    Uusimmat