Yli kaksi ja puoli miljoonaa ukrainalaista on jo joutunut jättämään oman kotimaansa Venäjän aggressiivisen hyökkäyssodan takia. Suurin osa sotaa paenneista on äitejä ja lapsia. Miehet yrittävät puolustaa sitä, mikä vielä puolustettavissa on.
Venäjän sotakone etenee hitaasti, mutta yhä määrätietoisesti kohti Kiovaa ja muita keskeisiä kaupunkeja. Uutiskuvista kahden viikon ajalta on piirtynyt verkkokalvoille kilometrien pituiset autojonot, täyteen pakatut junat ja bussit, äidit ja itkevät lapset kävelemässä moottoritien reunaa kohti Romanian, Unkarin, Slovakian ja Puolan raja-asemia.
Ranskan EU-puheenjohtajakauden ja presidentti Emmanuel Macronin kampanja-avauksen takia Versaillesin palatsiin koolle kutsuttu epävirallinen huippukokous kullanvärisine peilisaleineen ja kunniavartioineen oli räikeä vastakohta sille mitä tapahtuu samaan aikaan Euroopan unionin rajalla. Unionin huippukokoukset ovat muuallakin kuin Ranskassa hyvin tarkkaan suunniteltuja mediatapahtumia, tuhannet poliisit piirittävät kokousalueen korttelit ja kadut kahdeksi vuorokaudeksi, mustien autojen letkat kiitävät hurjaa vauhtia lentokenttien, hotellien ja kokouspaikan väliä.
Ranska teki parhaansa saadakseen välitettyä maailmalle Versaillesin kokouksen historialliset puitteet. Presidentti Macron vastaanotti ranskalaisissa sähköautoissa sekuntiaikautaululla yksitellen paikalle kiidätetyt kollegansa lämpimin halauksin ja poskisuudelmin. Uutiskuvissa välitimme kokous- ja illallissalien säihkyvät puitteet. Mutta miksi tällä kertaa tv:n uutisjuttujen kuvat palatsin kokoussaleista ja Ukrainan raunioiksi muuttuvista kaupungeista, sodan jaloista pakenevista ukrainalaista, tuntuivat erityisen ristiriitaisilta, sopimattomilta ja vääriltä?
Uutiskuvat Versailles'n palatsista tuntuvat vääriltä Ukrainan sodan todellisuuden rinnalla, kirjoittaa Heikki Piuhola.
Mitä kokouksesta jäi käteen? Pikajäsenyyttä toivonut, sotaa käyvä Ukraina ei ole yhtään lähempänä Euroopan unionia kuin aiemminkaan. Se on nyt siinä samassa unohdettujen hakijamaiden odotushuoneessa kuin Albania, Pohjois-Makedonia, Serbia ja Montenegro. Jopa Turkki on yhä hakijakandidaatti, vaikka neuvotteluja sen kanssa ei ole käyty enää vuosikausiin.
Hyvityksenä Ukrainalle EU toki kaivoi jo toisen 500 miljoonan rahapotin budjettinsa ulkopuolisesta Rauhanrahastosta, käytännössä jäsenmaidensa taskuista. Rauhanrahaston varat on tässä tapauksessa sopivaa käyttää aseiden ja ammusten hankintaan.
TV-valojen loisteessa EU-johtajat vakuuttivat kyllä solidaarisuuttaan Ukrainalle ja ukrainalaisille, päällimmäisenä huolena kuitenkin, miten EU itse selviää tästä kriisistä jalkojaan kastelematta.
Pakotteet purevat toki jo Venäjään, mutta siellä vähiten ehkä vuosikaudet maansa rikkauksia varastaneisiin ja niitä ulkomaille kätkeneisiin oligarkkeihin. Eniten ne kohdistuvat tavallisiin venäläisiin, joiden on vaikea ymmärtää valheellista vapautuspropagandaa suoltavan mediakoneiston rumputulessa, miksi ruoka ja bensa maksavat päivä päivältä enemmän, miksi länsimaisten yritysten työpaikat häviävät, miksi sosiaalisen median sivustoja yllättäen sulkeutuu.
EU:n päämiesten huolta Ukrainan kohtalosta ei voi vähätellä, se on varmasti yhtä aitoa kuin kaikkien EU-kansalaistenkin. Putinin aloittaman sodan yllättämät poliitikot yrittävät epätoivoisesti miettiä miten Eurooppa selviää sodan vaikutuksista.
Eurooppalaista solidaarisuutta on riittänyt nyt kaksi viikkoa, mutta entä jos sota keskellä Eurooppa ja unionin rajalla jatkuu kuukausia, pahimmillaan vuosia? Olemmeko yhä valmiita vastaanottamaan miljoonia sodan pakolaisia, maksamaan vielä kovempia veroja, tankkaamaan entistä kalliimpaa bensaa, laskemaan talvella asuntojemme lämmitystä asteen tai toisenkin, tai käyttämään suurimman osan palkastamme entistä kalliimpiin elintarvikkeisiin? Näiden peruskysymysten miettimiseen ei tarvita palatseja ja peilisaleja, EU-päämiesten ponnistelut, kokoukset ja puhelut arkisemmissakin puitteissa mielipuolisen sodan pysäyttämiseksi ja yhteisen eurooppalaisen kodin turvaamiseksi riittävät meille eurooppalaisille aivan mainiosti. Versailles’n kokouksen julistuksessa todetaan, että epävakauden, strategisen kilpailun ja turvallisuusuhkien lisääntyessä EU ottaa enemmän vastuuta Euroopan turvallisuudesta.
Ukrainalaiset taistelevat juuri nyt karulla tavalla Euroopan turvallisuuden ja sen demokratioiden puolesta. Myös meidän eurooppalaisten on löydettävä keinot, joilla me taistelemme tuloksekkaasti Ukrainan demokratian puolesta.
Vaarana on, että muutaman kuukauden kuluttua maailmassa voi olla yksi demokraattinen valtio taas vähemmän.
Kirjoittaja on MTV Uutisten Eurooppa-kirjeenvaihtaja.