Kulttuurirajoitukset keventyivät – taloudelliset vauriot pelottavat: "Todellinen pitkä covid tulee olemaan se, kuinka pitkään tästä kestää toipua"

10:02img
Uutisaamussa käsiteltiin kulttuurialan tilannetta nyt, kun esimerkiksi elokuvateatterit ja teatterit voivat jälleen avata salinsa yleisölle.
Julkaistu 02.02.2022 11:43
Toimittajan kuva

Pyry-Jukka Peltomäki

pyry-jukka.peltomaki@mtv.fi

Hallitus ohjeisti viime viikon lopulla alueita rajoitusten keventämiseen matalan riskin tilaisuuksissa ja tiloissa. Linjauksen myötä esimerkiksi kulttuuripalveluja voidaan taas järjestää täyssulun jälkeen. Ala on ajautunut pahoihin taloudellisiin vaikeuksiin sulkujen myötä.

Uutisaamussa vierailleen Finnkinon kaupallisen johtajan Hannel Wolf-Mannilan mukaan elokuvateattereiden joulukauden täyssululla on ollut vaikutuksensa, sillä kyseessä on elokuva-alan tärkein sesonki.

– Koko toimialana laskimme, että menetimme noin miljoona kävij Taloudellisesti sillä on ollut koko alalle valtava merkitys, Wolf-Mannila summaa.

Lue myös: Marin lupaa rajoitusten laajaa purkua helmikuussa – Kurvisen esitys: 10. helmikuuta kulttuuri- ja liikuntarajoitukset pois

Teatterin arkea ei voida muuttaa pikaisella aikataululla

Niin ikään teatteritaide on kärsinyt koko maassa rajoituksista.

Espoon kaupunginteatterin teatterijohtajan Erik Söderblomin mukaan "koko ala on aivan rikki".

– Samoja lippuja on pahimmillaan kolme–neljä kertaa myyty takaisin ja uudestaan. Repertuaaria on rakennettu syksystä lähtien kolme–neljä kertaa uudestaan… Olemme yrittäneet pitää pientä liekkiä palamassa, Söderblom kertoo.

Söderblomin mukaan teatterin arkea ei voida muuttaa pikaisella aikataululla ja tulevaa toimintaa on ollut vaikea suunnitella. Hänen mukaansa tuleva teatterikevät on jo menetetty.

– Kun viime syksynä alkoi liikkua näitä huhuja, että paikat menevät taas kiinni, myynti loppui kuin seinään, Söderblom harmittelee.

– Viranomaisten väärin kohdistuneet sulkutoimenpiteet kohta kolmatta vuotta ovat aiheuttaneet sen, että teatterit ovat menettäneet katsojansa. Tulevatko ne koskaan takaisin ja millä toimin? Todellinen pitkä covid tulee olemaan se, kuinka pitkään kulttuurialalla kestää toipua tästä, Söderblom pohtii.

Palaavatko asiakkaat teattereihin?

Finnkino tarjosi sulun aikana asiakkailleen mahdollisuuden yksityisnäytöksiin. Pienemmällä porukalla saattoi varata elokuvateatterin omaan käyttöönsä.

Samalla teatteriketjun oli mahdollista pitää enemmän ihmisiä töissä lomautusten sijasta.

– Halusimme tarjota ihmisille mahdollisuuden käydä elokuvissa… Vaikka järjestimme tammikuun aikana noin 1 500 näytöstä, niin eihän iso yritys sellaisella pyöri. Mutta pidettiin liekkiä yllä ja pääsemme nyt nopeammin avaamaan toimintaa, kun rajoituksia puretaan, Wolf-Mannila sanoo.

Finnkinon kaupallisen johtajan arvion mukaan elokuvateatteriketju on koko pandemian aikana menettänyt kymmeniä miljoonia euroja.

– Vaikka olemme saaneet pikkaisen tukia valtiolta, niin eihän se korvaa koko menetystä. Ja tämähän ei koske pelkkää Finnkino vaan koko toimialaa ja siellä työskenteleviä ihmisiä.

Söderblom ei puhu Espoon kaupunginteatterin taloudellisista menetyksistä vaan katsoo vaikutuksia laajemmin. Maan johto ei saa teatterijohtajalta kehuja.

– Puhutaan sadoista miljoonista euroista. Se on ihan selvä… Miten voi olla valtiovalta niin tietämätön siitä, mikä on kulttuurialan merkitys modernissa valtiossa sekä dynaamisesti, että taloudellisesti, mutta myös hyvinvoinnin kannalta.

Ravintola-alalla kytee kapinahenki

Osa ravintola-alan eri toimijoista suunnittelee avaavansa toimintansa niin sanotusti normaalisti 4. helmikuuta. 

Sosiaalisessa mediassa kehotetaan ravintoloita liittymään mukaan kapinoimaan koronarajoituksia vastaan. Kampanjoinnissa käytetään avoinnanormaalisti-aihetunnistetta.

Kampanjalle luodun verkkosivun perusteella ei käy ilmi, ketkä ovat protestin taustalla.

Sivuston mukaan keskiviikkona aamupäivästä mukaan olisi kuitenkin ilmoittautunut yhteensä 62 eri ravintolaa, baaria ja muuta toimijaa.

Lue myös: Ruokaravintoloiden rajoitukset kevenevät tänään – baareille ei helpotusta

Teatterijohtaja kertoo, että samaa on pohdittu jonkin verran myös kulttuurialalla.

Lähitulevaisuudessa siintää kuitenkin perinteisempi mielenilmaus.

Söderblom kertoo, että torstaina 3. helmikuuta Helsingin Senaatintorilla järjestetään Viimeinen sulku – ovet auki! -niminen mielenilmaus, johon on osallistumassa kulttuurin, vapaa-ajan sekä urheilualan eri toimijoita ja tukijoita.

– Minä kehotan menemään sinne. On todella tärkeää osoittaa, että nyt saa riittää.

Finnkino ei toistaiseksi ole lähtemässä kansalaistottelemattomuuden tielle.

Wolf-Mannilan mukaan tilanne elokuvateattereiden osalta vaihtelee alueittain, mutta tulevana viikonloppuna ainakin Finnkinon teattereita olisi auki lähes jokaisella paikkakunnalla.

– Kyllä me lähtökohtaisesti noudatamme aina viranomaisten määräyksiä, Wolf-Mannila sanoo.

”Olisi pitänyt ottaa jo käyttöön”

Viime aikoina on keskusteltu runsaasti koronapassista ja etenkin sen muuttamisesta rokotepainotteiseksi niin sanotuksi rokotepassiksi. 

Elokuvateattereiden sekä perinteisemmän näyttämötaiteen edustajien mukaan kaikki työkalut ovat tervetulleita, jos niillä saadaan avattua toimintaa täysipainotteisempaan suuntaan.

Lue myös: Ovatko alueelliset koronarajoitukset aiheuttaneet sinussa hämmennystä? Nämä asiat vaikuttavat avien päätöksentekoon

– Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että kaikki työkalut, joilla me voimme pitää kulttuurialat auki on tärkeitä ja niitä tulisi kehittää… Sitä pitää aina tapauskohtaisesti harkita, mutta haluaisin pitää tämän työkalun mukana tulevaisuutta ajatellen, Wolf-Mannila sanoo.

– Se olisi pitänyt tuoda jo viime syksynä elokuussa. 

Katso koko MTV:n Uutisaamussa käyty keskustelu yllä olevalta videolta.

Tuoreimmat aiheesta

Koronarajoitukset