Näin ansiotulojen verotus muuttuu ensi vuonna

Hallitus esittää ensi vuoden 2025 talousarvioesityksen yhteydessä muutoksia verotukseen.

Hallitusohjelman mukaan ansiotuloveroperusteisiin tehdään vuosittain indeksitarkistus, jotta verotus ei kiristyisi yleisen ansiotasokehityksen vuoksi, valtiovarainministeriö kertoo tiedotteessaan.

Osana julkisen talouden lisäsopeutustoimia hallitus päätti kevään kehysriihessä, että vuonna 2025 tarkistus jätetään tekemättä tuloveroasteikon kahteen ylimpään tuloluokkaan.

Ansiotuloveroperusteisiin tehdään näin ollen indeksitarkistus muihin kuin asteikon kahteen ylimpään tuloluokkaan. Indeksitarkistus on suuruudeltaan 3,4 prosenttia.

Ansiotuloverot vähenevät ja kasvavat

Indeksitarkistus tehdään korottamalla progressiivisen tuloveroasteikon tulorajoja, lukuun ottamatta kahta ylintä tulorajaa, sekä muuttamalla perusvähennyksen enimmäismäärää ja työtulovähennyksen enimmäismäärää, poistuman tulorajoja sekä toista poistumaprosenttia.

Tämän arvioidaan vähentävän ansiotuloveroja noin 711 miljoonalla eurolla. 

Valtiovarainministeriön mukaan indeksitarkistuksen alimitoitus kahdessa ylimmässä tuloluokassa kasvattaa verotuloja yhteensä noin 54 miljoonalla eurolla suhteessa siihen, että indeksitarkistus tehtäisiin täysimääräisenä kaikkiin tuloluokkiin.

Indeksitarkistuksen lisäksi tuloveroasteikon toiseksi ylimmän tuloluokan marginaaliveroprosenttia alennetaan 0,25 prosenttiyksiköllä. 

Vastaavasti ylimmän tuloluokan marginaaliveroprosenttia korotetaan 0,25 prosenttiyksiköllä osana kokonaisuutta, jossa ansiotulovähennys korvataan työtulovähennyksellä.

Valtion progressiivinen tuloveroasteikko vuonna 2025:

Verotettava ansiotulo, euroa

Vero alarajan kohdalla, euroa

Vero alarajan ylittävästä tulon osasta, %

0–21 200

0

12,64

21 200–31 500

2 679,68

19

31 500–52 100

4 636,68

30,25

52 100–88 200

10 868,18

34

88 200–150 000

23 142,18

41,75

150 000–

48 943,68

44,25

Lue myös:

    Uusimmat