Rahahuijauksiin lankeaminen voikin kertoa Alzheimer-riskistä

Vanhemmilla henkilöillä, jotka ovat alttiita lankeamaan taloushuijauksiin, saattaa olla Alzheimer-riskiin liittyviä muutoksia aivoissaan.

Taloushuijauksiin lankeaminen voi olla merkki alkavasta muistisairaudesta. Cerebral Cortex -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan taloudellisen hyväksikäytön ja aivoalueiden paksuuden väliltä löytyi yhteys.

Kalifornialaisyliopiston mukaan vanhemmilla aikuisilla, jotka ovat alttiita taloushuijauksille, saattaa olla Alzheimer-riskiin liittyviä muutoksia aivoissaan.

Tulos päti erityisesti 70-vuotiaisiiin ja tätä vanhempiin

Tutkimukseen osallistui 97 yli 50-vuotiasta henkilöä, joiden aivoja magneettikuvattiin. Kellään osanottajista ei ollut kliinisiä merkkejä kognitiivisista vaikeuksista. Koehenkilöiden taloudellista valppautta ja alttiutta huonoihin talouspäätöksiin analysoitiin.

Tutkijat keskittyivät entorinaaliseen aivokuoreen, jonka ohenemista havaitaan esimerkiksi Alzheimerin taudin yhteydessä sairauden puhkeamista edeltävässä vaiheessa.

Tutkijoiden mukaan niillä koehenkilöillä, jotka olivat alttiimpia haksahtamaan taloushuijauksiin, entorinaalinen aivokuori oli ohuempi kuin muilla. Tulos päti erityisesti 70-vuotiaisiiin ja tätä vanhempiin.

Tutkimustiimin mukaan heidän havaintonsa viittaavat siihen, että riski taloudelliselle hyväksikäytölle voi olla käytöksellinen merkki aivokuoren ohenemisesta.

Tulosta on vaikeaa yleistää 

Tutkimusta johtaneen professori Duke Hanin mukaan tutkimuksessa oli useita rajoitteita: osanottajat olivat lähinnä vanhempia, valkoihoisia, korkeasti koulutettuja ja naisia, jolloin tulosta on vaikeaa yleistää muihin. Tutkimus ei myöskään kyennyt todistamaan, että aivoalueen oheneminen aiheuttaa rahahuijauksiin lankeamista. Lisätutkimuksia aiheesta tarvitaankin edelleen.

Katso myös: Näin oirehtii alkava Alzheimerin tauti

Miten tunnistaa alkava Alzheimerin tauti? 8:05
Miten tunnistaa alkava Alzheimerin tauti?

Lue myös:

    Uusimmat