Venäläinen historiantutkija ja oppositiohahmo Andrei Zubov on vastustanut julkisesti maansa hyökkäystä Ukrainaan alusta asti. Tilanteen kiristyminen sai hänet jättämään Venäjän ja siirtymään Suomeen.
Zubov ylitti rajan torstaina vain pari tuntia ennen kuin Suomi kiristi venäläisten maahanpääsyä huomattavasti. Mukana tulivat vaimo sekä aikuinen poika, joka oli vaarassa joutua värvätyksi armeijaan.
Zubov uskoo, että viimeistään osittainen liikekannallepano on saanut monen venäläisten silmät avautumaan.
Hän luettelee joukon diktaattoreita, jotka ovat historian saatossa yrittäneet rajoittaa tiedonvälitystä ja siten muokata kansan mielipidettä. Nykyään se ei enää toimi, ja presidentti Vladimir Putinin hallinnolla ei hänen silmissään ole paljon aikaa.
– Ihmiset ymmärtävät, että tässä Putinin seikkailussa ei ole järkeä. Siksi uskon, että kahden-kolmen kuukauden kuluessa tapahtuu tavalla tai toisella hallinnon vaihtuminen. Tämä hallinto ja tämä sota tulevat tiensä päähän.
Alueliitokset yritys miellyttää kotiyleisöä
Myös neljän Ukrainan alueen liittäminen Venäjään kertoo epätoivosta.
Alueilla järjestettiin tekaistut kansanäänestykset, joiden jälkeen niiden kuuluminen Venäjään vahvistettiin Putinin allekirjoituksella Kremlissä pidetyssä seremoniassa. Tosin Ukrainan armeija on vallannut kyliä ja kaupunkeja takaisin kyseisillä alueilla kiihtyvään tahtiin.
Zubov toteaa, että ratkaisu oli suunnattu venäläisten miellyttämiseksi.
– Alueliitoksissa ei ole järkeä nykyajan politiikan näkökulmasta. Mutta siinä ei ole järkeä myöskään historiallisesti. Kukaan ei ole tehnyt mitään vastaavaa. Kansalaiset eivät tästä innostu, heillä on muita huolia. Venäjän alueet ovat huonossa jamassa muutenkin, ja maahan liitetään uusia alueita.
Lue myös: Suomalainen Riku taistelee venäläisiä vastaan etulinjassa – vastahyökkäys etenee, mutta kovalla hinnalla: "Mikään ei tule ilmaiseksi"
Vertaus Krimin ja natsi-Saksan välillä toi potkut
Zubov on ollut mukana kirjoittamassa suosittua kirjasarjaa Venäjän historiasta ja tutkinut myös politiikkaa ja uskontoja.
Hän toimi arvostetun MGIMO -yliopiston historian professorina vuoteen 2014 saakka, mutta sai potkut verrattuaan Krimin valtausta Natsi-Saksan tekemään Itävallan miehitykseen. Myöhemmin hän vertasi Helsingin Sanomissa Putinia Italian diktaattoriin Benito Mussoliniin.
Tutkija on ollut aktiivisesti mukana myös oppositiopuolue Parnasissa, joka ajaa demokraattisia arvoja.
Suomesta Zubov aikoo suunnata Tshekin tasavaltaan, jossa häntä odottavat työt luennoitsijana Brnon yliopistossa. Jäähyväisiä hän ei ole suinkaan jättämässä kotimaalleen, vaan päinvastoin hän elättelee toiveita melko nopeasta paluusta.
– Paluu Venäjälle on velvollisuuteni. Minun tulee ottaa osaa valtion uudelleenjärjestelyyn demokraattiselta ja rauhanomaiselta pohjalta.
Lue myös: Putinin oljenkorret käyvät vähiin – "Täällä ei kannattaisi pelätä, mutta Kremlissä kannattaa"
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.