Molemmat maat arvostavat varhaiskasvatusta.
Vaikka sekä Kiina että Suomi arvostavat varhaiskasvatusta, ne lähestyvät sitä osin eri lailla. Tuoreen kasvatustieteen alan tutkimuksen mukaan Kiinassa opetusta ohjaa ikäryhmiin sidottu, opettajajohtoinen malli, kun taas Suomessa korostuvat lasten oma-aloitteisuus ja erityistarpeet.
Huolimatta eroista kulttuuritaustoissa ja koulutusjärjestelmistä Kiinan ja Suomen varhaiskasvatusmalleissa on yhteisiä piirteitä.
– Molemmat maat arvostavat suuresti varhaiskasvatusta, kertoo 11-henkiseen suomalais-kiinalaiseen tutkimusryhmään kuulunut tutkijatohtori, dosentti Jenny Niu Helsingin yliopistosta.
Sekä Kiinassa että Suomessa kiinnitetään huomiota lapsen kehitystä tukevaan oppimisympäristöön, monipuolisen oppimisen edistämiseen ja erilaisten pedagogisten menetelmien käyttöön. Perustavoitteita ovat kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin edistäminen.
Yhteistä on myös leikillinen oppiminen, joka edistää lasten luovuutta ja sitoutumista.
Tutkijat vertailivat Kiinan kansallisia varhaiskasvatusohjeita ja Suomen varhaiskasvatussuunnitelman perusteita.
Kiina ohjeistaa ikäryhmittäin
Toisin kuin Suomessa, Kiinassa pedagogiikan lähtökohtana ovat kokonaiset ikäryhmät.
– Kiinassa varhaiskasvatuksen asiakirjat tarjoavat pedagogisia ohjeita, jotka on räätälöity eri ikäryhmille imeväisistä esikoululaisiin. Suomen varhaiskasvatussuunnitelman perusteet puolestaan määrittävät pedagogisen toiminnan tavoitteet, jotka koskevat kaikkia lapsia ikäryhmiä määrittelemättä, Niu kertoo.
Ainutlaatuinen piirre suomalaisessa varhaiskasvatuksessa ovat lapsikohtaiset varhaiskasvatussuunnitelmat, joissa keskitytään yksilölliseen kasvuun, oppimiseen ja hyvinvointiin ikäryhmäkohtaisten suunnitelmien sijaan.
Tutkimusryhmän jäsen, yliopistonlehtori Olli-Pekka Malinen Helsingin yliopistosta pitää ymmärrettävänä, että Kiinassa asetetaan tavoite- ja taitotasoja ikäryhmittäin.
– Suuressa maassa on paljon väkeä ja vaihtelevia olosuhteita, joten isoa kuvaa maalataan usein karkeammalla pensselillä.
Suomessa lapsilähtöinen malli
Molemmissa maissa etusijalle asetetaan lasten tarpeet ja kiinnostuksen kohteet sekä heidän kehityksensä edistäminen. Suomessa korostetaan kuitenkin enemmän lasten aloitteellisuutta.
Tosin Kiinan varhaiskasvatusohjelma 3–6-vuotiaille vuodelta 2001 rohkaisee opettajia käyttämään vaihtelevia ja luovia menetelmiä, jotta opetus olisi mielenkiintoista ja mukaansatempaavaa. Lähtökohtana on kuitenkin opettajajohtoinen pedagoginen lähestymistapa.
Suomessa toimintamalli on Malisen mukaan lapsilähtöisempi.
– Oma havaintoni kiinalaisesta kouluopetuksesta on, että se on sinänsä laadukasta, mutta varsin opettajalähtöistä. Opettaja suunnittelee oppitunnin tarkasti etukäteen ja toteuttaa sen täsmälleen suunnitelman mukaisesti. Sama malli näyttää pätevän Kiinassa jossain määrin myös varhaiskasvatukseen.
Malisen mukaan kiinalaiset ovat itse jossain määrin arvostelleet varhaiskasvatuksen koulumaisuutta ja opettajajohtoisuutta. Varhaiskasvatuspalveluita on Suomeen verrattuna myös vähemmän tarjolla, ja niiden kenttä on kirjava, mutta palveluiden tarjontaa ja laatua on pyritty kehittämään.
Erityisopetus vähäisempää Kiinassa
Kiina ja Suomi eroavat toisistaan myös erityisopetuksessa.
Suomen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa kiinnitetään paljon huomiota lasten erilaisiin tarpeisiin. Siinä käsitellään menettelytapoja, tuen tasoja ja yksilöllisiä suunnitelmia.
– Kiinan asiakirjoissa erityistarpeet mainitaan lyhyesti eikä niistä ole annettu erityisiä ohjeita, Niu valottaa.
Malinen on tutkinut omassa väitöskirjassaan sitä, miten opettajat Kiinassa suhtautuvat erityisen tuen tarpeessa olevien oppilaiden opetukseen yleisopetuksessa.
– Kiinassa on tiukempi rajaus siinä, ketkä ovat erityistuen tarpeessa. Erityisopetus ei ole ainakaan aiemmin koskenut laajempia oppilasjoukkoja, vaan se on rajoittunut lähinnä perinteiseen vammaisopetukseen. Suomessa lapsia tuetaan laajemmin erityyppisissä oppimisvaikeuksissa ja kolmiportaisen tuen malli on käytössä myös varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa.
Tutkimus lisää ymmärrystä
Tutkimuksen mukaan Kiinassa korostetaan enemmän lasten turvallisuutta ohjeistamalla siihen liittyviä seikkoja. Malisen mukaan sille on perusteita. Moni asuu suurkaupungeissa, joissa esimerkiksi vilkas liikenne aiheuttaa huolta.
– Toki Suomessakin lapset halutaan pitää turvassa, mutta suhtautuminen on rennompaa. Seikkaperäiset turvallisuuteen liittyvät ohjeet puuttuvat opetussuunnitelmateksteistä.
Tutkimus julkaistiin Frontiers in Education -tiedelehdessä 23. heinäkuuta. Tarkoituksena siinä ei ollut arvioida, kummassa maassa varhaiskasvatus on parempaa. Malisen mukaan tutkimus voi sen sijaan lisätä molemminpuolista ymmärrystä varhaiskasvatuksesta ja sitä ohjaavista valtakunnallisista dokumenteista.