Työministeri Arto Satonen (kok.) keskusteli tänään aamupäivällä etäyhteydellä Thaimaan työministerin kanssa thaimaalaisten marjanpoimijoiden Suomeen pääsystä.
Satosen mukaan Thaimaan työministeri Phiphat Ratchakitprakarn hyväksyi ehdollisesti maastapoistumislupien myöntämisen poimijoille, kunhan he ovat tarkistaneet poimijoiden odotettavan palkkatason.
– Thaimaalaisten poimijoiden asema Suomessa on tänä vuonna suojatumpi kuin aiemmin. Viranomaiset ovat tehneet paljon töitä epäkohtien kitkemiseksi ja turvallisten työolojen takaamiseksi. Panostamme tänä vuonna valvontaan entistä kattavammin. Alan yrityksiltä vaaditaan lisäksi omaa vastuullisuustyötä, kirjoittaa Satonen MTV Uutisille välitetyissä kirjallisissa kommenteissa.
Hallitusneuvos Jarmo Tiukkanen työ- ja elinkeinoministeriöstä kertoo, että tapaamisessa keskusteltiin marjanpoimijoiden työsopimuksista sekä ansiotasosta ja tiedot vaikuttivat vakuuttaneen thaimaalaiset.
Työministeri Satosen mukaan työ- ja elinkeinoministeriössä valmistellaan ensi kesäksi lakimuutoksia, jotta marjanpoimijat tulisivat Suomeen kausityöläisinä eli samoilla edellytyksillä kuin esimerkiksi puutarhamarjanpoimijat.
– Alalla esiintyneet väärinkäytökset ovat erittäin valitettavia ja vakavia. Alalta vaaditaan uudistumiskykyä ja omaa vastuullisuustyötä. Viranomaiset tekevät yritysten kanssa yhteistyötä sen takaamiseksi, että marjanpoimijoilla olisi reilut työolot ja ansiot, kirjoittaa Satonen.
Keskusteluja asiasta käytiin nyt ensimmäistä kertaa ministeritasolla. Thaimaan viranomaiset eivät ole tänä kesänä vielä antaneet Suomeen haluaville poimijoille maastapoistumislupia työehtohuolten vuoksi.
Nettoansiot kahdessa kuukaudessa vähintään 1700 euroa
Hallitusneuvos Jarmo Tiukkanen kertoo, että thaimaalaisille esiteltiin kokouksessa Maaseudun Työnantajaliiton laskelmia poimijoiden tulevista ansioista. Tiukkanen kertoo, että laskelmien perusteella poimija ansaitsisi työehtosopimuksen mukaan kahden kuukauden poimintajaksolla nettona 1700–4000 euroa. Nettoansioluvuista on vähennetty kaikki kulut, jotka työehtosopimuksen mukaan voi vähentää, esimerkiksi lennot, ruokailut ja asuminen.
Juttua täydennetty klo 16.36: Lisätty tietoja poimijoiden arvioiduista nettoansioista.