Helsingin Ullanlinnassa vaimonsa murhannut psykiatri Roope Bob Tikkanen ei joudu enää syytteeseen murhan yrityksistä tapauksesta, jossa hän ajoi perhe kyydissään mereen Helsingin kauppatorilla vuonna 2021. Korkein oikeus antoi tänään ratkaisunsa asiassa.
Syyttäjät olivat hakeneet jo aiemmin korkeimmalta oikeudelta Tikkaselle määrätyn sakkomääräyksen purkamista. Korkein oikeus päätti jo viime vuoden syksynä, ettei sakkomääräystä pureta.
Syyttäjät hakivat sakkomääräyksen purkamista KKO:lta toistamiseen ja heidän lisäkseen saman vaatimuksen esittivät myös psykiatrin murhaaman naisen omaiset. Naisen läheisten mukaan uusi esitutkinta sisälsi runsaasti seikkoja ja todisteita, joiden valossa mereenajotilannetta olisi perusteltua arvioida eri tavalla kuin aiemmassa sakkomääräysmenettelyssä.
Korkein oikeus totesi, että asiassa on esitetty selvitystä, joka yhtäältä horjuttaa jossain määrin Tikkasen väitettä siitä, että auton mereen ajamisessa oli kysymys vahingosta. KKO:n mukaan toisaalta on esitetty myös selvitystä, joka ei miltään osin tue väitettä auton ajamisesta mereen tahallisesti.
Korkein oikeus katsoi, että kokonaisuutena arvioiden esitetyt uudet seikat ja todisteet eivät olisi todennäköisesti johtaneet Tikkasen tuomitsemiseen henkirikosten yrityksestä tai muista vakavista henkeen tai terveyteen kohdistuneista rikoksista, joten se päätti hylätä hakemuksen.
Lue myös: Dramaattiset uudet todisteet ja kuvat julki – tappajapsykiatri halutaan vastuuseen perheensä hukuttamisyrityksestä
Vaimonsa tappaneelle psykiatrille elinkautinen Ullanlinnan murhasta – oikeuden mukaan teko raaka ja julma
Yritti peruuttaa
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi elokuussa Tikkasen, 49, elinkautiseen vankeuteen vaimonsa murhasta, joka tapahtui joulukuussa 2022.
Mereen ajo tapahtui elokuussa 2021. Lääkärimiehen ohjaama valkoinen Volvo-katumaasturi putosi mereen Helsingin keskustassa, aivan Kauppatorin kupeessa.
Kuulusteluissa mies kertoi, että auto päätyi veden varaan vahingossa. Hän oli kertomansa mukaan seonnut auton ohjauslaitteiden kanssa ja luullut, että pakki on päällä. Peruuttamisen sijaan mies kaasutti suoraan mereen kivetyltä laiturialueelta. Auto putosi veteen, koska se oli ennen onnettomuutta pysähtyneenä aivan laiturin reunalla.
Auto oli tapahtumien aikaan koeajossa, eikä miehen oma. Mies oli hakenut auton vain reilua tuntia ennen onnettomuutta.
Autossa oli tapahtumahetkellä kyydissä yhteensä kuusi ihmistä, mukaan lukien miehen puoliso, jonka murhasta hänet tuomittiin. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut tilanteessa, sillä perhe sai apua paikalla olleilta ihmisiltä ja paikalle saapuneilta poliiseilta nopeasti.