Alkoholia myyvät tahot pyrkivät selvittämään, että ostettu tuote kulutetaan mahdollisimman vastuullisesti eikä sitä välitetä eteenpäin esimerkiksi alaikäisille.
Suurin osa tietää, että Alkosta tai mistään muualtakaan ei saa ostettua alaikäisenä alkoholia. Lakisääteinen iän tarkastamisvelvoite koskee kaikkia alkoholin myyjiä – niin Alkoa, vähittäiskauppaa kuin anniskeluakin. Tiedätkö kuitenkaan, mitä muita syitä on olemassa sille, että ostokset jäävät kassalle?
Alkon vastuullisuuspäällikkö Marja Ahon mukaan usein jopa haastaviin asiakaspalvelutilanteisiin johtaa se seikka, etteivät kaikki ihmiset tunnu kunnolla tietävän alkoholin myynnin valvonnan sääntöjä.
– Alkoholi ei ole tavanomainen hyödyke, vaan sitä myytäessä on olemassa velvoitteita. Toivoisin, että pelisäännöt olisivat paremmin ihmisillä tiedossa, jolloin tilanne myymälässä ei tule yllätyksenä, Aho selittää.
– Emme tietenkään halua asiakasta mitenkään kiusata näillä säännöillä vaan yhteiskunnallisen vastuumme takia varmistaa sen, että suoritamme tehtäväämme mahdollisimman vastuullisella tavalla, Aho jatkaa.
Kaikki tilanteet eivät ole kuitenkaan yksiselitteisiä. Kysyimme Aholta, miten henkilökuntaa on koulutettu toimimaan myynnin valvonnassa ja mikä on yleisin syy, miksi juomat eivät lähde asiakkaan mukana myymälästä ulos.
Lue myös: Kuusi tapaa, joilla elimistö kertoo sinun juovan liikaa olutta: "Iso hälytysmerkki"
Myynnin valvonta pohjautuu lakiin ja koulutukseen
Alkoholin myynnin valvonta pohjautuu alkoholilakiin ja sen asetuksiin. Lain noudattamisen tueksi myös Valvira on laatinut omavalvontaohjeita.
Aho kertoo, että näiden pohjalta Alkon henkilökuntaa koulutetaan. Koulutuksen tarkoituksena on tietysti se, että määrättyä lakia noudatetaan myynnin valvonnan kohdalla tinkimättömästi.
– Mutta totta kai me pyrimme ylläpitämään myös hyvää asiakaspalvelua ja sen tasoa. Käytännön elämässä onkin hirveän tärkeää, että henkilöstömme on ammattitaitoista ja että oppia ja niin sanottua pelisilmää kertyy, Aho kertoo.
Käytännössä myynnin valvonnan alle kuuluvat kolme eri osa-aluetta:
- Alkoholia ei myydä alaikäisille.
- Alkoholia ei myydä päihtyneille.
- Alkoholia ei myydä välittämistarkoituksiin.
Myynnin valvonnan avulla pyritään ennaltaehkäisemään ja vähentämään alkoholin aiheuttamia haittoja yhteiskunnassa.
Lue myös: Tutkimus: Alle 40-vuotiaan ei kannattaisi juoda laisinkaan alkoholia
Päätyvätkö juomat omaan käyttöön vai välitykseen?
Mistä Alkon henkilökunta voisi sitten päätellä, ovatko asiakkaan ostamat juomat menossa omaan käyttöön vai aiotaanko ne kenties välittää eteenpäin alaikäisille?
Alkon sivuilta löytyy neljä kohtaa, jotka ainakin saattavat aiheuttaa epäilyksiä:
- Asioivan ryhmän jäsenistä joku on alaikäinen tai ei pysty todistamaan ikäänsä.
- Täysi-ikäinen ostaja lähtee myymälän ulkopuolelta alaikäisten ryhmästä.
- Alaikäinen valitsee tuotteen ja antaa sen täysi-ikäiselle ostettavaksi.
- Tuotteiden laadun tai määrän perusteella herää epäily, ettei asiakas osta tuotteita omaan käyttöön.
Ahon mukaan myymälähenkilökunnan haasteet ovat usein juuri tilannekohtaisessa harkintakyvyssä.
– Jokainen tilanne on yksittäinen ja tilannekohtaiset harkinta-arviot tehdään aina myymälässä. Aukotonta yksittäisohjetta on käytännössä mahdoton antaa, Aho kertoo.
Toisin sanoen, myyjät pyrkivät noudattamaan lain henkeä, mutta tavoittelevat samalla sitä, että asiakaspalvelutilanne sujuisi mahdollisimman hyvällä tavalla.
Alkoon ei ole esimerkiksi millään tavalla kiellettyä tulla asioimaan oman lapsensa kanssa. Jos lapsi on kuitenkin jo lähellä aikuisuutta, myyjä voi käyttää omaa harkintakykyään.
– Hyvin tavanomainen tilanne on, että myyjä esimerkiksi kysyy aikuiselta, että tulevathan juomat hänen omaan käyttöönsä.
Ahon mukaan avainasemassa henkilökunnan osaamisen ja pelisilmän kehittymisessä on koulutus.
– Tämä on meillä sisäisesti jatkuvasti pinnalla ja myynninvalvontaa seurataan kassajärjestelmän lisäksi myös "mystery shopper" -menetelmällä, että miten valvonta toteutuu käytännössä, Aho selittää.
Eniten tarkistetaan ikää
Alkossa myynnin valvontaan liittyvät tarkastukset kirjataan aina kassajärjestelmään. Yleisin suoritettu tarkastus liittyy nuoren näköisen asiakkaan iän varmistamiseen.
Kannattaakin huomioida, että jos alle 30-vuotiaan näköisten kavereiden porukka asioi Alkossa yhdessä, paperit kysytään kaikilta.
Vuonna 2021 ikä tarkastettiin asiakkaalta yli 5,7 miljoonaa kertaa.
Päihtymystilan tarkastuksia sekä välittämisepäilyn valvontaa tehtiin huomattavasti vähemmän. Välittämisepäilyjä kirjattiin 300 000 kappaletta ja päihtymisepäilyjä vajaa 500 000.
– Emme tilastoi sitä, että kuinka moni esimerkiksi päihtymisepäilytarkastuksista johtaisi siihen, että alkoholia ei myydä. Sellainen näppituntuma kuitenkin on, että noin puolet näistä tilanteista päättyisivät niin, että asiakkaalle ei myydä, Aho kertoo.
Liiallinen päihtymys on myös yleisin syy sille, miksi asiakkaalle ei alkoholia myydä.
Lue myös: MTV testasi 8 alkoholitonta kuohuviiniä – juomat yllättivät, yksi yhteinen suosikki löytyi: "Voisin kyllä valita tämän tarjottavaksi juhliin"
Lue myös: Sillä selvä! Suomalaisilla on nyt uusi Alko-suosikki: "Voimme jo puhua todellisesta buumista"
Katso myös: Unohtumaton loppukevennys Laihian Alkosta
1:06