Kuori banaanit ja soseuta ne haarukalla. Laita astiaan kananmunat, soseutetut banaanit, sitruunamehu, sokerit, öljy ja jogurtti, ja sekoita.
Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää taikinaa. Sekoita jauhoseos taikinaan ja vatkaa tasaiseksi.
Kaada taikina voideltuun leipävuokaan ja anna levätä huoneenlämmössä noin tunnin verran.
Paista 200-asteisessa uunissa 40–50 minuuttia.
Ota voi hyvissä ajoin lämpiämään (myös vuoan pohjalle laitettava osuus). Vatkaa lämmin ja pehmeä voi ja fariinisokeri keskenään vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa seokseen kananmunat yksitellen. Lisää kahvi ja sekoita.
Sekoita piparkakkumauste (tai kaneli) ja leivinjauhe vehnäjauhoihin. Sekoita jauhoseos voiseokseen kahdessa erässä lastalla käännellen.
Voitele kakkuvuoka.
Sekoita keskenään pehmeä voi, sokerit ja kaneli. Levitä voi-sokeriseos tasaisesti vuoan pohjalle.
Kuori ja siivuta banaanit. Asettele banaanisiivut vuokaan voi-sokeriseoksen päälle. Kaada taikina vuokaan ja leivitä varovasti banaaneille.
Paista 175-asteisessa uunissa 30–40 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ennen kuin kumoat kakun.