Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Broileritäytteiset savoijinkaalikääryleet sienten kera

Julkaistu 18.02.2013 00:00

Tämä ruoka vaatii hieman näpertelyä keittiössä, mutta kääryleet voi valmistella ja kypsentää juuri ennen tarjoilua, joten ruoka sopii mainiosti kutsuille. Tehosekoitin on hyvä apuväline täytteen valmistuksessa.

4 annosta

  • 1 iso savoijinkaalikerä
  • 500 g tuoreita sieniä
  • 1 sipuli

Täyte

  • 4 broilerinfileetä
  • 1 pieni nippu tuoretta korianteria
  • 1 rkl chilirouhetta
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 2 sipulia
  • 1 rkl hienonnettua tuoretta inkivääriä
  • suolaa ja pippuria
  • voita paistamiseen

Vuokaan

  • 2 tl siirappia

Kaalin jäähdyttäminen

  • jääpaloja

Valmistusohje

1. Kuori ja hienonna sipuli täytettä varten. Kuullota kullankeltaiseksi voissa. Leikkaa broilerifileet pieniksi paloiksi. Kuori ja hienonne inkivääri. hienonna broileri, korianteri, chilirouhe, sitruunamehu, sipuli, inkivääri, suola ja pippuri täytteeksi tehosekoittimessa.

2. Kiehauta kaksi litraa vettä isossa kattilassa. Kaada kylmää vettä kulhoon ja lisää jääpalat. Leikkaa irti savoijinkaalin kanta ja irrota lehdet. Upota lehdet yksi kerrallaan kiehuvaan veteen ja sen jälkeen jääveteen. Taputtele lehdet kuiviksi.

3. Jaa täyte lehdille ja taita kääryleiksi. Aseta ne liitoskohta alaspäin voideltuun uunivuokaan. Leikkaa sienet pienemmiksi paloiksi ja sipuli renkaiksi. Paista sienet ja sipuli voissa. Kaada siirappi kaalikääryleiden päälle ja kypsennä uunissa 10 minuuttia. Tarjoile sienien ja sipulin kanssa.

Tuoreimmat aiheesta

Kaalikääryleet