1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Leikkaa kalasta pois selkäruoto ja niin paljon muita ruotoja kuin pystyt, mutta nahan pitää jäädä paikoilleen. Hienonna tilli. Murskaa neilikat hienoksi. Sekoita neilikat ja tilli hyvin. Purista sitruunasta mehu. Valele lohenpuolikkaiden lihapuolet sitruunamehulla, ripottele kummallekin puolikkaalle 1 tl suolaa ja 2 maustemittaa valkopippuria.
2. Laita toinen lohenpuolikas nahkapuoli alaspäin kaksinkerroin taitellulle folioarkille. Ripottele päälle tilli-neilikkaseos ja kaada varovaisesti viinietikka päälle. Leikkaa n. 30 g voita ohuiksi viipaleiksi ja asettele lohen päälle. Laita toinen lohenpuolikas päälle, nahkapuoli ylöspäin, paksuin kohta vasten paksuinta kohtaa. Kääri folio kokoon tiiviiksi paketiksi ja paista uunissa 40 minuuttia. Avaa paketti, vedä lohesta heti nahka pois ja anna lohen jäähtyä.
3. Kastike: Sulata pinaatti ja puristele siitä pois niin paljon nestettä kuin mahdollista. Hienonna persilja, tilli ja ruohosipuli. Leikkaa krassi. Purista sitruunamehu. Sekoita kaikki vihreä majoneesin ja kermaviilin kera. Lisää sitruunamehu. Sekoita tasaiseksi kastikkeeksi. Mausta suolalla ja pippurilla.