Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Lohi-kampasimpukkacarpaccio

Julkaistu 18.02.2013 00:00

Tämä on oikein ylellinen alkuruoka, jonka voi myös tarjoilla kevyenä illallisena. Lohi pitää pakastaa vuorokauden ajan ennen syömistä. Tarjoile ranskankerman kanssa, eri kulhosta.

Neljälle

  • 12 isoa kampasimpukkaa
  • 1 punasipuli
  • erilaisia salaatteja
  • 200 g raakaa lohta paperinohuina viipaleina
  • 100 g muikunmätiä

Kastike

  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl kiinalaista soijaa
  • ½ rkl balsamiviinietikkaa
  • suolaa ja jauhettua valkopippuria

Tarjoiluun

  • crème fraichea (ranskankermaa)

Valmistusohje

1. Sekoita oliiviöljy, soija, viinietikka, suola ja pippuri kastikkeeksi. Ota kastikkeesta kolmannes sivuun penslausta varten ja kaada loput kulhoon. Hienonna punasipuli.

2. Revi salaatti pienemmiksi paloiksi ja kääntele kastikkeen kera kulhossa. Tee lohesta ja salaatista neljä pientä leivosta lautasille. Ripottele suolaa ja pippuria kerrosten väliin.

3. Viipaloi kampasimpukat paperinohuesti. Laita ne päällimmäiseksi lautasille ja penslaa lopulla kastikkeella. Laita kylmään hetkeksi.

4. Ripottele päälle punasipulia, koristele muikunmädillä.

Tuoreimmat aiheesta

Lohicarpaccio