Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Mansikka-basilikasalaatti

Julkaistu 18.02.2013 00:00

Viikko päätetään Makujen keittiössä raikkaalla sitruunapiirakalla. Piirakan seurana voi tarjoilla tuoreista mansikoista ja basilikan lehdistä valmistettua salaattia.

Ainekset

  • 1 paketti (500 g) murotaikinaa
  • 7 kananmunaa
  • 2 dl sokeria
  • 5 sitruunaa
  • 3 dl kermaa
  • tomusokeria
  • 250 g mansikoita
  • puoli ruukkua basilikaa
  • sokeria
  • balsamico-siirappia

Valmistusohje

Lämmitä uuni 200-asteiseksi.

Painele sulanut ja huoneenlämpöinen murotaikina korkeareunaiseen irtopohjaiseen vuokaan reunojen yläosaan saakka. Siisti reunat. Vuoan pohjalle voi leikata leivinpaperiympyrän helpottamaan valmiin piirakan siirtämistä tarjolle.

Laita vuokaan leivinpaperiarkki ja painele se tiiviisti taikinaa vasten. Leikkaa pois ylimääräinen leivinpaperi, jottei se syty uunissa palamaan. Täytä vuoka kuivilla herneillä ja laite se uuniin 15 minuutiksi. Poista herneet ja leivinpaperi ja paista vielä viisi minuuttia.

Ota piirakkapohja uunista ja laske uunin lämpötila 140-asteeseen. Valmista täyte pohjan esipaistuessa.

Raasta hyvin pestyistä sitruunoista kuori ja purista mehu. Sekoita kuoriraaste, kananmunat ja sokeri tasaiseksi seokseksi. Lisää kerma ja sekoita. Siivilöi joukkoon sitruunamehu ja sekoita hyvin.

Kaada täyteseos piirakkapohjaan ja paista uunissa noin tunti tai kunnes täyte on jähmettynyt.

Jäähdytä piirakka ja laita se jääkaappiin pariksi tunniksi ennen tarjoilua.

Poista mansikoista kannat ja siivuta mansikat. Irrota basilikasta lehdet ja leikkaa ne ohuiksi siivuiksi. Sekoita keskenään mansikat ja basilika, mausta halutessasi sokerilla.

Jaa salaatti tarjoiluvuokiin ja kaada päälle hieman balsamico-siirappia.

Tuoreimmat aiheesta

Marjasalaatti